Mainos
Mainos

Joululahjaleluissa paljon paristoja ja akkuja – muistatko kierrättää oikein?

Monet tulevana jouluna lahjakääreisiin kietoutuvista leluista toimivat paristoilla tai akuilla. Yleisimmin leluissa käytetään AA- ja AAA-alkaliparistoja eli niin sanottuja sormiparistoja, ja yhdessä lelussa on keskimäärin yhdestä kuuteen paristoa. Vanhojen tai käyttämättömien lelujen paristot ja akut jäävät helposti kierrättämättä, jolloin niiden raaka-aineita ei saada hyödynnettyä uudelleen. Väärin säilytettyinä litiumparistot ja -akut saattavat myös aiheuttaa tulipalovaaran.

Paristo- ja akkukäyttöisiä leluja on nykypäivänä runsaasti. Muun muassa kauko-ohjattavat autot, liikkuvat eläinhahmot, itkevät vauvanuket sekä lapsille suunnatut soittimet ja kännykät toimivat kaikki paristoilla tai akuilla. Esimerkiksi kauko-ohjattavissa leluissa paristoja tarvitaan niin ajoneuvoon kuin ohjaimeenkin. Paristoja ja akkuja löytyy runsaasti myös vanhempien joululahjoista kuten kameroista, puhelimista ja tableteista.

− Esimerkiksi leikki-ikäisille suunnattu Disney Planes -elokuvaan liittyvä kauko-ohjattava lentokone toimii kolmella AA-paristolla, ja lisäksi ohjaimeen tarvitaan toiset kolme AAA-paristoa, kerrotaan Helsingin Stockmannin leluosastolta yhdestä tulevan joulun ennakkosuosikista.

Vanhat lelut paristoineen ja akkuineen unohtuvat komeroihin

Käytettyjen paristojen ja akkujen kierrätystä Suomessa organisoiva tuottajayhteisö Recser Oy muistuttaa, että vanhojen tai käyttämättömien lelujen paristot ja akut tulisi toimittaa kauppojen keräyslaatikoihin. Asianmukaisella keräyksellä ja käsittelyllä estetään haitallisten aineiden kuten elohopean, lyijyn ja kadmiumin pääsy veteen, ilmaan ja maaperään.

Lisäksi kierrätyksen avulla mahdollistetaan raaka-aineiden uusiokäyttö. Esimerkiksi litiumakkujen raaka-aineista jopa 90 prosenttia saadaan hyödynnettyä uudelleen. Kierrätykseen tuoduista ladattavista litiumioni- sekä nikkelimetallihydridiakuista saadaan eroteltua hyötymetalleja kuten kuparia, nikkeliä, kobolttia, mangaania ja rautaa.

− Käytettyjä paristoja ja akkuja otetaan vastaan kaikissa niitä myyvissä liikkeissä. Näin ollen käytetyt paristot ja akut voi pudottaa vaikkapa lelukaupan tai tavaratalon paristokierrätyspisteeseen uutta lahjaa hankittaessa. Jos punamustaa keräyslaatikkoa ei ole näkyvillä, voi paristot ja akut palauttaa henkilökunnalle, Recser Oy:n toimitusjohtaja Liisa-Marie Santakoski sanoo.

Toukokuun alusta myös pieniä sähkö- ja elektroniikkalaitteita, kuten leluja, on voitu palauttaa useisiin kauppoihin. Tällöin akkuja ja paristoja ei tarvitse edes irrottaa.

Väärä säilytys aiheuttaa tulipalovaaran

Laitteista irrotetut litiumakut, joita käytetään muun muassa vauhdikasta käsittelyä kestävissä lasten tableteissa, voivat aiheuttaa kotona oikosulku- tai tulipalovaaran. Siksi niiden oikeaoppinen käsittely ja säilyttäminen on tärkeää. Tulipaloriskin välttämiseksi kaikkien litiumparistojen ja -akkujen virtanavat tulee teipata heti, kun ne poistetaan laitteesta tai käytöstä. Litiumakut ja -paristot on helppo tunnistaa Li-alkuisesta merkinnästä.

− Jos ei ole varma, mikä paristo tai akku on kyseessä, voi kaikkien palautettavien paristojen ja akkujen virtanavat teipata varmuuden vuoksi. Paristojen ja akkujen sisältämä ja niihin lisätty muovi, pahvi ja muut orgaaniset aineet pystytään myös hyödyntämään energiana, Santakoski muistuttaa.

Muistisääntöjä paristojen palauttajalle

– Älä laita paristoja ja akkuja sekajätteeseen, vaan palauta ne paristonkeräyspisteisiin, joita löytyy kaikista kannettavia paristoja ja akkuja myyvistä kaupoista ja kioskeista.

– Tulipaloriskin välttämiseksi suojaa litiumparistojen ja -akkujen virtanavat teippaamalla ennen kierrätystä. Litiumakut ja -paristot tunnistat Li-alkuisesta merkinnästä.

– Pakkaa vuotavat paristot ja akut muovipussiin, jotta vaaralliset aineet eivät joudu ihollesi tai vahingoita keräyslaatikkoa.

– Palauta kauppojen puna-mustiin keräyslaatikoihin ainoastaan kannettavia paristoja ja akkuja. Tyypillisesti näitä käytetään muun muassa rannekelloissa, leluissa, taskulampuissa, kannettavissa soittimissa, matkapuhelimissa, digikameroissa, tietokoneissa ja sähkökäsityökaluissa kuten porakoneissa.

– Palauta vain sellaisia paristoja ja akkuja, joiden varaus on käytetty loppuun tai piilota niiden virtanavat teippaamalla oikosulkujen estämiseksi.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme