Mainos
Mainos

Juha Miedon kassi:

-500 g härän ulkofilettä -jääsalaattia -kirsikkatomaatteja

Aki Wahlmanin ja Juha Miedon menu:

Tomaattikeitto smetanalla

10 kirsikkatomaattia 1 sipuli 1 tl sokeria 1 valkosipulin kynsi 4 basilikan lehteä 2 dl valkoviiniä oliiviöljyä 1 rkl smetanaa

Leikkaa sipuli pieniksi paloiksi ja freesaa oliiviöljyn kanssa, lisää joukkoon puolitetut kirsikkatomaatit. Lisää liemi ja yrtin lehdet, hauduta 15 min. Soseuta ja siivilöi tarjolle. Laita lusikalla pinnalle smetananauhaa.

Härkäcarpaccio

100 g härän ulkofilettä 1 rkl oliiviöljyä suolaa pippuria vihersalaattia

Leikkaa lihasta mahdollisimman ohuita viipaleita ja asettele ne öljytylle lautaselle, ripottele päälle pippuria ja suolaa sekä sitruunan mehua. Lisäkkeeksi salaattia ja yrttejä.

Häränselykset mie-de-pain ja lohkoranskikset

180 g härän ulkofilettä 1 viipale vuokaleipää 50 g voita 10 lehteä basilikaa 2 oksaa persiljaa 1 keltuainen suolaa pippuria

Leikkaa lihasta kaksi selystä ja ruskista pannulla. Laita muut aineet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Levitä pihvin päälle ohut kerros ja paahda uunin grillivastuksella väri pintaan. Lisäkkeeksi vihersalaattia, jossa mukana sitruunafileitä (kuorittu lohko).

Häränpihvi ja valkosipulilla maustettua pernamuusia

180 g:n härän pihvi 1 uuniperuna 1 valkosipulin kynsi 30 g voita 1 keltasipuli 1 tl sokeria 1 dl balsamiviinietikkaa laakerinlehteä

Nuiji liha kevyesti ja paista pannulla mediumiksi. Keitä perunapalat, lisää joukkoon voi ja mausteet, lopussa valkosipuliviipaleet. Leikkaa sipuli viipaleeksi ja laita ne kuumalle pannulle. Lisää joukkoon balsamico, sokeri ja laakerinlehti, hauduta 10 min ja tarjoa pihvin lisäkkeenä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot