Mainos
Mainos

Juuuson kassi:

- mozzarella-juustoa - salamia - karambola - tofujäätelöä - vadelmia - Coca-Cola light

Hans Välimäen ja Juuuson menu:

Luuydin-perunakeitto

2 perunaa 1 sipuli 3 dl vettä persiljaa suolaa pippuria öljyä

Freesaa paloiteltuja vihanneksia kevyesti öljyssä. Lisää vesi ja mausteet, sekä luuydin. Keitä 15 min. Soseuta, tarkista maku ja siivilöi. Tarjoile.

Juuson herkkupallerot

kirsikkamozzarellaa salamimakkaraa ruisleipää basilikaa muikkuja

pelmenit:

1 muna 1 tl suolaa 2 dl vehnäjauhoja 1 rkl öljyä

Valmista taikina. Kaulitse ohueksi levyksi ja täytä kirsikka-mozzarellalla ja esim. salamimakkaralla. Keitä suolalla maustetussa vedessä 3-4 min, kunnes taikina on kypsää.

Karambooli

1 hedelmä 1 dl punaviiniä 50 g sokeria

Leikkaa ohuiksi siivuiksi ja keitä 3-4 min ja anna jäähtyä liemessään. Tarjoile tofu- jäätelön kera.

Coca Cola -jäätelömousse

2 dl Coca Colaa 2-3 dl Tofu -jäätelöä

Kiehauta limu ja lisää jäätelö. Kaada massa sifonipulloon. Sheikkaa ja pursota lasiin.

Marengilla kuorrutettu vadelmakiisseli

200 g vadelmia 1/2 dl sokeria 1 rkl Maizenaa tai perunajauhoja 1 dl vettä

Keitä kiisseli ja kaada uuninkestävään vuokaan.

marenki:2 valkuaista 50 g sokeria

Vatkaa marengiksi. Kuorruta kiisseli ja paista uunissa ylätasolla 4-5 min. Tarjoile esim. jäätelön kera.

Pyttipannu

2 perunaa 1 sipuli 5 viipaletta salamimakkaraa persiljaa suolaa pippuria

Pilko vihannekset. Esikeitä perunat ja paista sipulin sekä kinkun kera rapeaksi. Tarjoile hakatun persiljan ja kananmunan keltuaisen kera. Valkosipulikurkut ja etikkapunajuuret käyvät myös mainiosti.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot