Mainos
Mainos

Kaapelitelevisiopykälä poistumassa asunto-osakeyhtiölaista

Oikeusministeriö on valmistellut lakiesityksen, jonka mukaan asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokoukset voivat tulevaisuudessa päättää isoihinkin korjaus- ja rakennushankkeisiin ryhtymisestä yksinkertaisella enemmistöllä. Ehtona on se, että uudistukset ja parannukset kohdistuvat yksinomaan huoneistojen asumistason saattamiseen ajankohdan tavanomaisia vaatimuksia vastaaviksi, etteivät ne loukkaa osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatetta eivätkä tule osakkaalle kohtuuttoman kalliiksi.

Näin palattaisiin tavallaan takaisin aikaan ennen vuotta 1992, jolloin säädettiin ns. kaapelitelevisiopykälä turvaamaan uudistuksiin haluttomien osakkaiden oikeuksia. Käytännössä tämä on sitten johtanut lukuisiin hankaliin järjestelyihin ja päällekkäisten kustannusten syntymiseen, samalla kun monet kipeästikin kaivatut parannukset ovat jääneet toteutumatta.

Lakimuutosehdotus on sinänsä melko lyhyt ja yksinkertainen ja pitää sisällään muutaman momentin poistamisen sekä eräitä tarkennuksia. Käytännössä sen toteutuminen tarkoittaisi usein kovastikin hiertäneiden kaapelitelevisio- ja satelliittilautashankkeiden mahdollistumista yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä, jolloin myös vastustajat joutuisivat osallistumaan maksamaan kustannukset yhtiövastikkeissaan. Tyypillisiä tähän ryhmään kuuluvia korjauksia olisivat myös parvekelasitukset ja talon sisäiset tietoverkot.

Hissipäätöskin yksinkertaisella enemmistöllä

Lakimuutoksen toivotaan selkeyttävän tilannetta myös kalliiden hankkeiden kohdalla, kuten hissien rakentamisessa. Koska hissi edellytetään nykyisen lain mukaan rakennettavaksi kaikkiin uusiin yli nelikerroksisiin taloihin, saman kannan on katsottu pätevän hissien lisärakentamiseen. Tällöinhän vanhan talon asunnot saatetaan ajankohdan normaaleja vaatimuksia vastaavaksi. Asiasta ei kuitenkaan ole minkään oikeusasteen ratkaisua ja kun hissien lisärakentamisen odotetaan lisääntyvän voimakkaasti, olisi aiheellista saada periaate kirjautettua selvästi myös lakiin.

Monet taloyhtiöt ovat joutuneet ylläpitämään päällekkäisiä asumispalveluita, kuten suljettua ja avointa antennijärjestelmää, joista on aiheutunut tarpeettomia kustannuksia. Hissin lisääminen on puolestaan usein aiheuttanut hyvin monimutkaisia juridisia järjestelyjä hissin maksaneiden ja muiden asukkaiden välillä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme