Mainos
Mainos

Kahden pikkutytön yhteinen huone

Muutoksen suunnittelu Marianne Sundell

KUVA: Ennen muutosta

Lastenhuoneeseen tehtiin kaksi toiminnallista aluetta: lepo- ja pukeutumisalue sekä leikkialue. Tilaa rajattiin kahdella vanhalla kalusteella, jotka ennen sijaisivat päällekkäin oven vieressä. Päällekkäin ne loivat massiivisen ja lasten mittakaavaa ajatellen pelottavankin tuntuisen ilmeen, joten nyt haluttiin, että kaikki kalusteet olisivat lasten silmien tasolla. Siksi huoneeseen hankittiin yksi uusi kaluste-moduuli, josta tehtiin pukeutumispenkki. Kalusteeseen sijoitettiin tyttöjen kengät ja laatikkoon sukat. Ikkunan alla olevaan kalusteeseen järjestettiin tyttöjen arkivaatteet.

Massiivipuukaluste on siitä ihana, että sitä voidaan maalata, tapetoida, muokata ja jopa pilkkoa uusiin osiin. Vanha kaluste-moduuli muokattiin osaksi askartelupöytää: työtaso ja päätyjalka tehtiin itse mäntyliimapuulevystä, ja toiseen päähän sijoitettiin madallettu kaluste-moduuli. Samaa ajatusta käytettiin kapeammassakin askartelupöydässä. Liimapuulevyt käsiteltiin läpikuultavalla valkolakalla niin, että ne jatkavat vanhojen kalusteiden tyyliä. Askartelupöydän toinen pää laatoitettiin keraamisilla laatoilla, jotta siihen voidaan jättää askartelutöitä kuivumaan. Raheja hankittiin huoneeseen neljä, jotta askarteluhetkiin mahtuisi mukaan myös ystäviä.

Pyörällisiä kalusteita on helppo liikutella ja ne voivat toimia osana lasten leikkiä. Niistä voi muodostaa majoja ja vaikka kaupan tiskejä. Tilanjakajaan on tehty puuympyröistä lieden levyt ja laatikko voi toimia leikeissä uunina. Satuhetkiin tarkoitetut suorakulmanmuotoiset lattiatyynyt voivat toimia myös majojen rakennusaineina.

Huoneeseen saatiin romanttinen tunnelma, kun tekstiileihin valittiin herkkä perhos-teema. Liinavaatteet ja pienet koristetyynyt ovat Laura Ashley:n mallistosta, kuten myös perhos-tapetti, jossa kuviointi taittaa valoa helmiäismaalin ansiosta. Helmiäismaalilla koristeltiin myös kehyksiä ja lehtikoteloita. Herkkää vaaleanpunaista sävyä sai pintaansa yksi huoneen seinä, joka luo valkoisille kalusteille kauniin visuaalisen pohjan. Parveke- ja oviseinät jätettiin valkoiseksi, jotta huoneesta ei tule liian värikylläinen.

Valmiisiin kangaslaskosverhoihin saatiin täysin uusi ilme, kun niihin lisättiin iso- ja isoisoäidin käsintehdyt perhoset. Laskosverhoista tuli kauniit ja ilmavat kun ne asennettiin reilusti ikkunan yläpuolelle. Nyt laskoksia voidaan pitää reilusti näkyvillä, vaikka verhot ovat poissa ikkunan edestä. Ikkunoiden eteen kiinnitettiin myös pimennysverhot, jotka eivät näy päiväsaikaan, sillä laskosverhot peittävät ne kauniisti taakseen. 100 % pimentävät rullakaihdinverhot takaavat, että huone on hämyisä, mikäli lasten uni tai leikit sitä vaativat.

Liinavaatteiden pehmeää väriskaalaa jatkettiin rahien irtohupuissa ja vanhan vuodesohvan irtopäällisessä. Vanha sänky toimii nyt sohvana ja tarvittaessa vierasvuoteena. Tytöille rakennettiin sängyt, joissa patjat asennettiin eri korkeuksille. Vanhemman tytön patja on sängyn laidan tasolla, mutta nuoremman tytön uni on vielä sen verran motorista, että hän tarvitsee sänkyynsä turvalliset laidat. Patjoiksi hankittiin Bodyform:in Junior-patjat. Kaksiosaisen patjarakenteen ansiosta kehon paino tasaantuu patjalla tasaisesti. Patjan pintamateriaalikangas sisältää hopea-lankaa, joka tasaa kehon lämpötilaeroja unen aikana ja tekee unesta levollisempaa. Turvallisuutta on hyvä miettiä myös lastenhuoneen valaisimissa. Lasten pöytävalaisimessa on valonlähteen edessä suoja, joten pienet sormet eivät pääse koskemaan kuumaa polttimoa. Kauniit ja selkeälinjaiset ELKO Plus sarjan pistorasiat sisältävät suojakannet, jotka suojaavat lapsia visuaalisesti houkuttelevilta pistorasioilta.

Perhos-teema jatkuu myös uudessa valoaukossa, joka rakennettiin oviseinämälle. Lasi on laminoitua turvalasia. Tapetin perhoskuviointia skannattiin tietokoneelle ja perhosia muokattiin haluttuihin kokoihin ja asentoihin. Muokatuista perhosista tehtiin siirtokuvia tarrakalvolle, jotka sitten kiinnitettiin lasiin. Perhoset lentelevät ilmavasti lasipinnalla, ja aukosta muodostuu tunnelmaltaan ranskalainen parveke, jonka ääressä lastenhuoneen pyykitkin kuivuvat nopeasti.

Tuotetiedot:

  • Mikado massiivimäntykalusteet:
  • Tiedustelut: HT-Collection 03-7801556
  • Jälleenmyyjien yhteystiedot www.htcollection.fi
  • Grundal koukku /2 kpl 2,95
  • Knuff lehtikotelo (maalattiin punaiseksi) 3,25
  • Taululista Stripa (kuultokäsiteltiin) 4,50
  • Rahit löytönurkasta 10,00
  • Rill jarrupyörä 6,95 /2kpl
  • Behandla kuultokäsittelyaine liimapuulevyille 5,00
  • Ram kehys (maalattiin punaiseksi) 3,50
  • Tiedustelut: IKEA- asiakaspalvelu 09-34829400
  • Jälleenmyynti: Ikea tavaratalot
  • Vaaleanpunainen tapetti / perhoskuosi
  • Pussilakana ja tyynyliina setti perhos-kuvioinnilla
  • Koristetyyny perhos-kuvioinnilla
  • Tiedustelut: info@laura-ashley.fi www.lauraashley.com
  • Jälleenmyynti: Laura Ashley, Helsinki 09-633213
  • Lila puuvillakangas Lavander – sohvan irtohuppuun, istuintyynyyn ja raheihin 9,90/m
  • Luonnonvalkoinen ja beigenvärinen puuvillakangas – lattia- ja koristetyynyihin 16,90 /m
  • Tiedustelut: Eurokangas, Vantaa 09-27069131
  • Jälleenmyynti: Eurokangas myymälät kautta maan
  • Gardinia kangaslaskoskaihdin 100x150 cm 19,90
  • Gardinia kangaslaskoskaihdin 90x220 cm 29,90
  • Tiedustelut: Newell Rubbermaid Scandinavia Oy, 09-41301431
  • Jälleenmyynti: K-Raudat kautta maan
  • Iruta rullakaihdin valkoinen pimentävä 100x170 cm 29.90
  • Iruta rullakaihdin valkoinen pimentävä 180x170 cm 59,90
  • Tiedustelut: Newell Rubbermaid Scandinavia Oy, 09-41301431
  • Jälleenmyynti: Prismat ja K-Raudat
  • Nalle-henkari
  • Jälleenmyynti: Carliina, Helsinki 09-481466
  • Vaaleanpunainen lakana, josta ommeltiin myös isot koristetyynyliinat 6,90
  • Jälleenmyynti : Kodin Ykkönen, Espoo 0105346300
  • Fleece-huopa, vaaleanpunainen 9,90
  • Tiedustelut: Asko, Vantaa 09-86284200
  • Jälleenmyynti: Asko- sisustustavaratalot kautta maan
  • Bodyform Junior-patja 80x200 165,-
  • Bodyform sijauspatja 85,-
  • Tiedustelut: Unikulma Oy, Vantaa 0207280200 www.unikulma.fi
  • Jälleenmyynti: Unikulma myymälät kautta maan
  • Kissa-valaisin
  • Tiedustelut: Massive Finland Oy, info@massive.fi, www.massive.fi
  • Lastenhuoneen pistorasiat suojakannella ELKO Plus –sarja
  • Tiedustelut: Elko Suomi Oy, www.elko.fi
  • Jälleenmyynti: Sähköurakoitsijat kautta maan
  • Ranskalaisen parvekkeen laminoitu turvalasi
  • Tiedustelut: info@lasista.fi www.lasista.fi
  • Valmistus: Lasista Finland Oy, Espoo 09-61500616
  • Perhostarrojen valmistus
  • Tiedustelut: aika.mainos@dlc.fi www.aikamainos.fi
  • Valmistus: Aikamainos, Helsinki 09-454 0422
  • Seinät: Harmony sisustusmaali TVT X336
  • Lehtikotelot ja taulunkehykset: Taika helmiäismaali TVT 2074
  • Tiedustelut: Tikkurila Paints Oy, maalilinja 010-8608600
  • Jälleenmyynti: RTV-myymälät ja värikaupat kautta maan
  • Paperitapetti perhos-kuvioinnilla 34,- /rulla
  • Tiedustelut: info@laura-ashley.fi www.lauraashley.com
  • Jälleenmyynti: Laura Ashley, Helsinki 09-633213
  • Mäntyliimapuulevyistä (28 mm x 2000 x 800) sahattiin puukeskuksessa mittojen mukaan palasia joista rakennettiin askartelutasoja ja sängyn kyljet.
  • Tiedustelut: www.puukeskus.fi
  • Jälleenmyynti: Puukeskus Oy, Kilo 0204165180
  • Mäntyliimapuulevyt käsiteltiin läpikuultavalla puuvahalla
  • Sävy: Osmo Color 3111 Kuusi
  • Tiedustelut: info@osmocolor.com www.osmocolor.com

(T.i.l.a. 19.4.2006)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme