Mainos
Mainos

Kaiva vanha hääpuku esiin! Käytä hääpukuasi -päivä tuo glamouria ja huumoria harmaaseen arkeen

Tammikuun 15. päivä vietetään Käytä hääpukuasi -päivää, jolloin jokainen meistä voi olla hetken prinsessa. 

Nyt kannattaa kaivaa vanha hääpuku esiin, sillä perjantaina vietetään jälleen Käytä hääpukuasi -päivää. Tämän teemapäivän taustalla ei ole järjestöä, vaan se on lähtenyt liikkeelle elämäänsä piristystä kaivanneen Emilia Heinosen aloitteesta.

Käytä hääpukuasi -päivä haluaa tuoda piristystä pimeään alkutalveen, jolloin viralliset juhlapyhät ovat vähissä ja tipaton kausi on meneillään. 

Päivään voivat osallistua aivan kaikki 

Hääpuku on suuri investointi, johon monet kuluttavat paljon rahaa. Tavallisesti puku jääkin suuren päivän jälkeen käyttämättömänä kaappiin. Perjantaina 15. tammikuuta on taas mahdollisuus kaivaa vanha hääpuku esille ja keimailla päivä prinsessana.

Päivä ei kuitenkaan vaadi naimisissa oloa tai edes puolisoa, sillä puvun voi vaihtoehtoisesti myös vuokrata, tai käyttää vaikkapa vanhaa vanhojentanssimekkoaan. 

Heinonen on iloinen, että niin monet ovat heittäytyneet mukaan teemapäivään. 

– Viime vuonna oli ihanaa saada kuvia tyttöjenilloista, joissa herkuteltiin ja katsottiin leffoja hääpuvut päällä. Mieleen on jäänyt myös pariskunta, jotka kymmenien avioliittovuosien jälkeen pukivat hääpuvut ylleen ja nostivat maljan yhdessä, Heinonen kertoo. 

Kolmatta kertaa vietettävällä Käytä hääpukuasi -päivällä on reilut 700 seuraajaa Facebookissa, ja määrä tulee varmasti kasvamaan ihmisten tietoisuuden lisääntyessä. 

Suomessa on hyvin pukeutumiseen liittyviä päiviä

Mutta miksi juhlaa vietetään juuri tammikuussa?

Tammikuu on valikoitunut juhlakuukaudeksi erityisesti siitä syystä, että moni viettää häitään juuri kesällä, mutta talvella on hiljaisempi juhlakuukausi.  

– Päivän tarkoitus on tuoda iloa ja piristystä kunkin haluamalla tavalla. Päivästä voi rakentaa itsensä näköisen hemmottelupäivän. Me suomalaiset naiset emme ole siinä kovin hyviä, niin tässä ainakin yksi sallittu päivä glamourille ja omalle ajalle, Heinonen kertoo.

Päivän tarkoituksena on tarjota ihmisille glamouria ja huumoria harmaaseen arkeen. Pue siis mekko yllesi, heittäydy täysillä juhlahumuun, sillä tyyli on vapaa. 

Teemapäivään osallistujien kuvat puhuvat puolestaan

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lähde: Käytä hääpukuasi -päivän verkkosivut

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme