Mainos
Mainos

Kaksioremontti - keittiön kaapit ja koneet

Kaksion keittiö tehtiin kaikkien paitsi taiteen, myös voimassaolevien rakennussääntöjen mukaan:

kaikki vettä käyttävät tai muodostavat laitteet on asennettava siten, että vahingon sattuessa vuoto joko
- ohjataan suoraan viemäriin, tai
- keskelle lattiaa siten, että se ei voi jäädä huomaamatta

Asia voidaan hoitaa esimerkiksi valmiiksi mitoitetulla kaukalolla tai vedeneristysmatolla. Pääasia on se, että vesi ei saa päästä imeytymään rakenteisiin.

Kaapistojen asennus on harrastajalle sopivaa työtä. Mittauksissa on oltava tarkkana, sillä kerran katkaistua tai porattua ei enää voi korjata. Erityisesti tämä koskee työtasoja; massiivisten työtasojen työstäminen saattaa lisäksi vaatia melko järeän pistosahan.

Ensin asennetaan alakaapit. Säädettävät jalat ovat ehdottomasti kiinteää sokkelia paremmat, sillä niiden avulla kaapistot on helppo säätää tarkasti vaateriin. Lisäksi rungot säilyvät paremmin kuivina, jos sattuu vesivahinko. Ja saapa niillä tietyissä rajoissa sovitettua työtason korkeudenkin itselleen parhaiten sopivaksi.


Seinäkaappien etäisyyden alakaapeista voi valita vapaammin - tässä saattaa olla paljonkin vaihtelua valmistajasta ja omista toiveista riippuen. Kuitenkin olisi suositeltavaa saada ainakin korkeiden kaappien yläreuna samaan tasoon ihan visuaalisista syistä: vaikutelma on paljon parempi kuin jos linja olisi epäyhtenäinen.

Kaksiossa oli kivirakenteiset seinät ja siksi kaapistot jouduttiin proppaamaan kiinni. Puuseinän kohdalla kiinnittäminen on tietysti helpompaa.

Liesituulettimet ja jotkin muut koneet saattavat vaatia läpivientejä kaapistojen takaseiniin; niiden paikat mitataan huolellisesti ja tehdään tarvittavat reiät ennen seinään kiinnittämistä.

Käsittele työtasot ennen kiinnitystä
Kun kaapistot ovat paikallaan, pannaan ovet ja laatikostot paikalleen, tehdään tarvittavat säädöt ja kiinnitetään vetimet. Nykyisissä saranoissa on erinomaiset säätöruuvit, joiden avulla ovet saadaan varmasti aukeamaan herkästi ja toistensa kanssa samaan linjaan.

Työtasot ovat kaunista massiivipuuta. Sellaisen öljyämisessä on ainakin kaksi koulukuntaa: toisen mielestä se pitää tehdä auringonkukkaöljyllä, toisen mielestä vain pellavaöljy on ainoa oikea tapa. Ja muitakin tapoja löytyy - vanhan kansan käsityöläiset käyttivät tärpättiin sulatettua mehiläisvahaa ja erikoisliikkeistä saa muutamaakin valmista sekoitusta. - Käsittely on syytä suorittaa levyn molemmille puolille yhtä monta kertaa.

Tasoon tuli upotettava teräsallas, jota varten levyyn leikattiin isolla pistoshalla sopiva aukko. Tätä varten oli erillinen sapluuna, jonka avulla piirrettiin ensin ääriviiva levyn pintaan. Leikkausaukon reuna kyllästettiin - tähän voi käyttää joko tavallista liimaa tai erityistä kyllästysainetta.


Tasot kiinnitettiin ruuvaamalla ne sopivan mittaisilla ruuveilla alhaaltapäin, kaapiston runkojen sidelistojen läpi. Olkaa tarkkana, etteivät ruuvit vain ole liian pitkiä!

Kivitasoon puolestaan on jo tilausta tehtäessä annettava tiedot altaan merkistä ja tyypistä, koska upotusreiät tehdään tehtaalla valmiiksi.

Kaasu kannattaa

Muut keittiön kodinkoneet integroitiin kaapistoihin - toisin sanoen ne ovat piilossa samanlaisten ovien takana.

Astianpesukoneen asennuksessa Reiska muistutti painavasti asiasta, joka tuppaa liian usein unohtumaan: sekä tulo- että poistoletkut on kiinnitettävä kunnolla seinään. Poistoletku johdetaan viemäriin koneen mukana tulevan muovisen mutkan kautta, joka kiinnitetään mahdollisimman ylös, aivan työtason alle. Sekoittajasta lähtevään kupariviikseen kiinnitettävä tuloputki puolestaan kiinnitetään seinään heti liitoksen tuntumasta, sillä muuten kone täristessään saattaa ajan mittaan katkaista pehmeän kupariosan.

Kylmäkalusteiden kohdalla puolestaan on muistettava kunnollinen ilman kierto laitteen takana. Sokkelissa on oltava riittävän iso venttiili ja yläosassa samoin vapaata tilaa lämpimän ilman poistua. Muussa tapauksessa kompressori joutuu toimimaan liian usein ja silloin koneen energiankulutus voi kasvaa jopa kolminkertaiseksi.

Asukas oli ennen muuttoa valmis kippaamaan vanhan kaasulieden romuksi. Tarkempi tutustuminen muutti miehen mielen. Nykyään on saatavissa yhdistelmäliesiä, joissa yhdistyvät kaasun ja sähkön parhaat puolet: ylivoimaisen nopea ja mukava kaasuliesi ja monipuolinen ja helppokäyttöinen sähköuuni. Käyttökuluiltaanhan kaasu on sähköä edullisempaakin - siellä missä sitä on saatavissa. Nykyaikainen kaasuliesi on myös jopa sähköliettä turvallisempi, sillä niissä käytetään liekinvarmistusmenetelmää jonka ansiosta kaasun tulo lakkaa kun liekki sammuu. Lasten kannaltakin kaasuliesi on parempi, sillä nappula ei käänny, ellei sitä samalla paina aika voimakkaasti.

Turvaetäisyys liesituulettimeen on vähintään 50 senttiä. Tuulettimien valmistajilla on suosituksensa, joihin on syytä tutustua ennen keittiökalusteiden tilaamista. Sivusuunnassa esimerkiksi puuseinään on pidettävä tietty etäisyys, eikä liesitaso saa myöskään olla viereistä puutasoa alempana.

Kaasulieden saa asentaa vain valtuutettu ammattimies.

(Joka Kodin Asuntomarkkinat MTV3 27.1.2002)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot