Mainos
Mainos

Kala maistuu monessa muodossa

Viime kalatalousbarometrin mukaan 95 prosenttia suomalaisista käyttää kalaa. Myös kalan käsittely on tuttua. Neljä viidestä valmistaa itse ruokia tuorekalasta, ilmenee Riistan ja kalantutkimuslaitoksen selvityksestä. Kalan käytössä tai valmistamisessa ei ole suuria eroja sukupuolten välillä. Ikä sen sijaan vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen. Sekä kalan syöminen että valmistaminen on yleisintä vanhemmissa ikäryhmissä. Pohjoismaissa syödään edelleen innokkaasti kalaa, mutta makumieltymyksissä on kuitenkin selviä maakohtaisia eroja.

Suomalaiset suosivat kirjolohta ja silakkaa. Niiden jäljessä tulevat tasavahvoina hauki, muikku ja ahven. Ruotsalaiset rakastavat lohta, silliä ja äyriäisiä ja syövät myös kampelaa sekä turskaa. Norjassa kiistaton ykkönen on turska, mutta myös seiti, turskalaji sekin, maistuu vuonojen maassa.

Karibialainen kirjolohikeitto

2 rkl öljyä 1 sipuli 2 silputtua valkosipulinkynttä 5 dl perunakuutioita 1/2 rkl paprikajauhetta 1/2-1 silputtua chilipaprikaa 3 dl kalalientä fondista tai kuutiosta 1 tlk (400 g) tomaattimurskaa 4 dl kookosmaitoa 400 g nahattomia kirjolohikuutioita 2 rkl valkoviinietikkaa muutama tippa tabascoa suolaa Kuullota sipulisilput kattilassa öljyssä. Lisää perunakuutiot, paprikajauhe ja chilisilppu. Sekoittele hetki. Lisää kalaliemi ja tomaattimurska. Keitä kunnes perunat ovat kypsiä.

Sekoita joukkoon viinietikka ja kookosmaito, ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kalapalat ja hauduta hiljaa poreillen pari kolme minuuttia, jotta kalapalat kypsyvät. Mausta tabascolla ja tarvittaessa suolalla.

Kirjolohta ja oliivikastiketta

600 g kirjolohifilettä 2 l vettä 1 1/2 rkl suolaa

Kastike: 1 silputtu punasipuli 1 rkl öljyä 1 1/2 dl valkoviiniä 1/2 kalaliemikuutiota 2 dl ranskancremeä 1 tl timjamia 1 1/2 dl mustia oliiveja

Lisäksi: kasvisliemessä keitettyjä peruna- ja porkkanapaloja

Kiehauta vesi ja suola. Leikkaa kirjolohipala neljään osaan. Aseta kalapalat veteen nahkapuoli alaspäin. Anna kypsyä kannen alla 12-15 minuuttia. Kuullota sipulisilppu rasvassa kattilassa. Lisää viini, liemikuution puolikas, ranskancreme, timjami ja oliivit. Anna kiehua muutama minuutti.

Nosta kala liemestä vadille tai neljälle lautaselle. Tarjoa oliivikastikkeen ja kasvisten kera.

Teriyaki- (tai chili-) kirjolohi

600 g kirjolohifilettä paloina 1 dl teriyaki- tai makeaa chilikastiketta (sweet chili sauce) 1/2 rkl seesaminsiemeniä

Lisäksi: vokattuja kasviksia ja keitettyä riisiä

Aseta kirjolohifileet voideltuun uunivuokaan ja penslaa maustekastikkeella. Anna maustua hetki. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia kalapalojen paksuudesta riippuen. Valuta loppu maustekastike päälle ja ripottele seesaminsiemenet pinnalle.

Mausteinen kirjolohivokki ja chilijogurtti

400 g nahattomia kirjolohikuutioita öljyä 500 g pakastettuja vokkikasviksia 2 rkl raastettua inkivääriä 1-2 silputtua valkosipulinkynttä 1/2 dl soijakastiketta 2 rkl sitruunamehua 1 rkl fariinisokeria 3-4 annosta kypsiä nuudeleita

Chilijogurtti: 2 dl ruoanvalmistusjogurttia 1 murskattu valkosipulinkynsi 1/2-1 silputtua chiliä 1/2 tl suolaa

Paista kalakuutiot kypsiksi öljytilkassa vokissa tai suuressa paistinpannussa muutama minuutti. Nosta kalat pois ja pidä lämpiminä. Kypsennä kasvikset pakkauksen ohjeen mukaan.

Mausta inkiväärillä, valkosipulilla, soijalla, sitruunamehulla ja fariinisokerilla. Sekoita kypsät kalapalat ja nuudelit joukkoon ja kuumenna ruoka. Sekoita chilijogurtin ainekset ja tarjoa jogurtti pienestä kulhosta vokin kera. (MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot