Mainos
Mainos

Kammottavia lukuja: Näin moni suomalainen hissi ei täytä turvallisuusmääräyksiä

Mitä korkeampi rakennus, sitä korvaamattomampi apu hissi on. Hissit eivät kuitenkaan toimi aina moitteettomasti, vaan varsinkin vanhempiin hisseihin tulee iän myötä kaikenlaisia kremppoja.

Pahimmillaan hissien turvallisuusongelmista voi olla seurauksena sairaalareissu hissin käyttäjälle. Lainsäädännöstä ei ole apua, sillä tässä asiassa se on täysin retuperällä.Suomessa on yhteensä noin 52 000 hissiä, joten aika moni meistä ajelee päivittäin jollain niistä. Ongelmana on kuitenkin se, että suurin osa hisseistä alkaa olla jo reilusti keski-ikäisiä.

– Hissejä huolletaan säännöllisesti, mutta ne ovat kuitenkin teknisiä laitteita, jotka kuluvat iän myötä samalla tavalla kuin muutkin. Lisäksi jopa 80 prosenttia Suomen hisseistä ei täytä nykyhisseille asetettuja turvallisuusmääräyksiä, sillä hissien turvallisuuden osalta noudatetaan aina rakennusajankohdan turvallisuusmääräyksiä, kertoo modernisointijohtaja Heli Aalto KONE Hissit Oy:stä.

Kolme suurinta turvallisuuspuutetta

Etenkin vanhemmissa hisseissä nousee selkeästi esiin kolme suurinta turvallisuuspuutetta: puuttuva korin ovi, heikko pysähtymistarkkuus sekä puuttuva puheyhteys. Jos hissikorissa ei ole erillistä ovea, hissin yksi seinä liikkuu, kun hissikin liikkuu. Heikko pysähtymistarkkuus puolestaan tarkoittaa sitä, että hissi ei pysähdykään kerroksen kohdalle vaan sen ylä- tai alapuolelle. Suuressa osassa hissejä ei myöskään ole puheyhteyttä esimerkiksi asiakaspalveluun, vaan kun hälytyskelloa painetaan, kello soi ainoastaan rappukäytävässä.

– Vaaratilanteita sattuu etenkin vanhuksille, lapsille ja lemmikkieläimille, jotka myös tarvitsevat hissiä eniten. Jos esimerkiksi hissi pysähtyy kerroksen alapuolelle, vanhus saattaa kompastua muodostuneeseen kynnykseen ja päätyä lääkäriin murtuminen vuoksi. Lähiaikoina myös lapsille on sattunut vakavia turmia veräjähisseissä, kun lapsi on jäänyt taso-oven ja veräjäoven väliin, ja hissi on lähtenyt liikkeelle. Seuraukset ovat olleet vakavia, Aalto varoittaa.

Suomessa ei lainsäädäntöä

Toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa, Suomessa ei ole lainsäädäntöä vanhojen hissien turvallisuuspuutteiden korjaamiseen. Hissin turvallisuudesta on vastuussa hissin haltija eli esimerkiksi kerrostalossa taloyhtiön hallitus.

– Jos oman asuintalon hissin turvallisuus arveluttaa, asiasta kannattaa puhua taloyhtiön hallituksen tai isännöitsijän kanssa. Nämä voivat ottaa yhteyttä hissin huoltoliikkeeseen, jonka kanssa mietitään yhdessä, millaisia puutteita hississä on, ja miten niitä voi lähteä korjaamaan.

Turvallinen hissinkäyttö vaatii tietysti myös maalaisjärkeä hissin käyttäjiltä.

– Hississä ei hypitä ja matkustetaan aina hissikorin perällä. Ehkä tärkein asia on se, että katsotaan, ettei hissin ovien väliin jää mitään – esimerkiksi hameenhelmoja, hihoja, kaulahuiveja tai koiran talutushihnaa. Nämä asiat kannattaa aina opettaa myös lapsille.

MTV3 / Jokakoti

Lähde: KONE, Deski

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme