Mainos
Mainos

Kananmunaviikolla syödään maittavia munaherkkuja

Kananmunien kulutus - noin 10 kiloa asukasta kohti - on pysynyt Suomessa melko tasaisena kymmenen vuotta. Ruotsissa kananmunia syödään keskimäärin 12,5 kiloa vuodessa ja muuallakin Euroopassa keskikulutus nousee 13 kiloon henkeä kohti.

22. lokakuuta alkavalla valtakunnallisella Kananmunaviikolla tuodaan uusien ideoiden ja ohjeiden avulla esille kananmunan monikäyttöisyyttä ja maukkautta. Munien monikäyttöisyyttä pidetäänkin kananmunan valttikorttina. Se antaa ruokiin makua ja väriä, kohottaa, kuohkeuttaa, saostaa, sitoo ja yhdistää raaka-aineita, todetaan Finfood Kananmunatiedotuksesta.

Suomea, Ruotsia ja Norjaa lukuun ottamatta salmonella on yleinen tauti siipikarjalla. Meillä saadaan nauttia salmonellavapaita kananmunia. Erityistarkan kansallisen salmonellavalvontaohjelman ansiosta voi täällä huoletta antaa lapsensa kaapia kulhon puhtaaksi sokerikakkutaikinasta.

Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa terveelle väestölle ei esitetä suositusta ravinnon kolesterolin saannista tai kananmunien käytöstä. Ruokaympyrässä kananmuna kuuluu samaan ryhmään lihan tai kalan kanssa, joille se terveellisessä ruokavaliossa on hyvä vaihtoehto. Tästä lohkosta voi päivittäin valita 3-6 annosta eli yhteensä noin 200 g lihaa, kalaa ja munaa.

Omenamunakas(kahdelle)

3 munaa0,5 dl kuohukermaa2 rkl vaniljasokeria tai tavallista1 dl omenahilloavanilliinisokeriatomusokeriavoita

Riko munat ja sekoita ne kerman ja vaniljasokerin kanssa. Jos käytät tavallista sokeria, niin lisää ripaus vanilliinisokeria. Sulata pannussa tilkka voita ja kaada seos pannulle. Siirtele seosta varovasti reunoilta keskelle kunnes seos hyytyy. Älä kypsennä liikaa, sillä munakkaan tulee olla hieman löysä sisältä. Lisää täytteeksi omenahillo toiselle puoliskolle ja käännä munakkaan toinen reuna kanneksi. Kumoa munakas lautaselle. Siivilöi tomusokeria päälle ja tarjoa heti.

Sardelli-oliivimunat

6 kovaksi keitettyä munaa100 g mustia, kivettömiä oliiveja1 valkosipulinkynsi4-6 sardellifileetä tai anjovista2 rkl oliiviöljyämustapippuria(suolaa)

Soseuta kaksi munaa oliivien, sardellien ja valkosipulin kanssa. Lisää öljy ja mausta. Halkaise loput munat ja tasaa tahna puolikkaiden päälle. Koristele ja nauti.

Vacherin glacee kakku10-15 hengelle

3 valmista kuivattua marenkilevyä1 l sorbettia tai jäätelöä (vaikka kahta erilaista)kermavaahtoakoristeita

Laita marenkilevy pohjaksi ja kasaa sorbettia päälle tasaiseksi kerrokseksi. Sitten taas levy ja sorbettia. Päällimmäiseksi vielä marenkia ja lopuksi tasataan pinta kermavaahdolla. Säilytys pakastimessa. Ota huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Koristele.

Ohjeet: keittiömestari Sami Hiltunen.

Munaleikkuri on näpsäkkä apuväline

Munaleikkuri on hyvä kapine kananmunan siivuttamisessa. Sitä voi käyttää ruoanlaitossa myös moneen muuhun tarkoitukseen.- Kuutioi kananmunaa munavoita varten.- Viipaloi mozzarellaa.- Viipaloi tuoreita herkkusieniä.- Viipaloi kypsiä punajuuria.- Viipaloi mansikoita.- Viipaloi säilykehedelmiä.- Viipaloi keitettyä perunaa pyttipannua varten.- Kuutioi keitettyä perunaa esim. perunasalaattiin tai rosolliin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme