Mainos
Mainos

Kansalaisia raivostuttavasta jätevesiasetuksesta päätetään tänään

Hallitus päättää jätevesilain muutoksista tänään. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on esittänyt lievennyksiä haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn. Lehtomäki esittää, että yli 68-vuotiaat, kunnan vakituiset asukkaat vapautettaisiin jätevesien käsittelystä.

Lisäksi ministeri haluaa kahden vuoden pidennyksen jätevesiasetuksen siirtymäaikaan, vuoden 2015 loppuun saakka.

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Ympäristöministeriön epäselvyys suututtaa asukkaita

Tuleva jätevesiasetus saa kovaa kritiikkiä haja-asutusalueiden asukkailta. Moni taajamien ulkopuolella asuva on huolissaan siitä, miten kalliiksi jätevesijärjestelmän uudistaminen tulee.

– Haja-asutusalueiden asukkaat maksavat aivan saman kunnallisveron kuin viemäriverkon piirissä asuvat, ja osallistuvat näin taajama-asukkaiden puhdistuslaitosten investointeihin hyötymättä itse siitä mitään, Vapaa-ajan asukkaiden liiton puheenjohtaja Taskinen sanoi eilen keskiviikkona MTV3.fin uutisille.

Asetus aiheuttaa arvioiden mukaan pahimmillaan 2,5 miljardin euron kustannuksen. Itämeren suojelukomissio Helcomin mukaan saman verran maksaisi koko Itämeren tilan elvyttäminen hyväksi.

Taskisen mukaan TM-Rakennusmaailman testi osoittaa, että pienpuhdistamot eivät toimi tarkoitetulla tavalla ja vaativat paljon huoltoa.

– Maaseudun asukkaista halutaan tehdä lähes päätoimisia puhdistamojen hoitajia. Kuka kaupunkilainen haluaa tällaisen pestin?

Kuva: Lehtikuva

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot