Mainos

Käsittämätön löydös Australiassa: Tässä yksi syy, miksi kultakalaa ei pitäisi huuhtoa vessasta alas

Maailman tunnetuin akvaariokala on kenties yksi maailman kaltoin kohdelluimmista lemmikeistä. Vessasta alas huuhdotut eväkkäät ovat tätä nykyä lisäksi yksi maailman vaarallisimmista vieraslajeista.

Murtovesistä löytyneet järkälemäiset kultakalat ovat herättäneet australialaisten tutkijoiden huolen. Tiedemiehet pyytävät, etteivät ihmiset enää huuhtoisi tylsiksi muuttuneita lemmikkikalojaan viemäristä alas. Kyseessä on viimeinen hätähuuto, sillä jopa jalkapallon kokoisiksi kasvaneet kultakalat ovat saattaneet jo sopeutua suolaiseen veteen. Tämän seurauksena ne pystyisivät liikkumaan järvien välillä ja kasvattamaan elinalaansa entistä suuremmaksi.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Jopa 40 senttimetrin mittaisten ja kaksi kiloa painavien kultakalojen levittäytyminen uusille alueille on vesistöjen alkuperäislajeille vaarallista. Vieraslajit levittävät mukanaan loisia ja tauteja sekoittaen samalla vesistön ekosysteemin. Vesistöjen terveyden kannalta olisikin tärkeää, että omistajan kyllästyttyä kultakalaansa, tämä ennemminkin vaikka palauttaisi sen luotettavalle akvaario-yritykselle.

Kultakalat ovat kotoisin eteläisen Aasian makeista vesistä, mutta ovat levittäytyneet sieltä ihmisten akvaarioiden ja viemäreiden kautta yhdeksi maailman yleisemmistä vesieläimistä.

– Kultakalojen pääsemisellä vesistöihin on valtava ekologinen vaikutus, ja se on yksi tärkeimmistä syistä vesieläinten hupenemiseen, sanoi kalakantoja tutkiva Stephen Beatty viime vuonna.

Suosittu akvaariokala elää jopa 30-vuotiaaksi ja vaatii paljon tilaa, jonka sottaa herkästi. Tätäkin lemmikkiä hankkiessaan ihmisen tulisi miettiä kykyään sitoutua pitkäaikaiseen kumppaniin, jotta harmia ei koituisi eläimelle eikä ympäristölle.


***


Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot