Mainos
Mainos

Kasvata äidille auringonkukan taimi pihalle istutettavaksi

Auringonkukka antaa iloa koko vuodeksi. Keväällä sen kasvua voi turvata vedellä ja tukikepeillä, kesällä ihmetellä lakkaako varren kasvaminen lainkaan ja loppusyksystä ihastella sen isoa, auringon kanssa kilpaa keltaisena hehkuvaa kukkaa. Talvella aurinkonkukat houkuttelevat pihaan elämää, kun linnut etsivät auringonkukan siemenistä ravintoa.

Auringonkukka täytyy kylvää kolmisen viikkoa ennen äitienpäivää, jotta se ehtisi kasvaa sopivan kokoiseksi taimeksi. Kylvä auringonkukan siemen pieneen ruukkuun ja kastele maltillisesti. Taimi kasvaa kohti valoa ja tekee kohta juuripaakun ruukkuun, joten muutaman viikon päästä sen voi vaihtaa hieman väljempiin multiin. Isompi ruukku saa olla jo sen verran istutusruukkua kauniimpi, että sen kehtaa ojentaa äidille tai isoäidille lahjaksi.

Sisällä kasvatetut auringonkukan taimet tekevät hentoisemman varren kuin ulkona alusta asti kasvatetut, joten ennätyspitkää kukkaa ei äidille kannata mainostaa.

Jos taimi ehtii juhlapäivään mennessä kasvaa noin 20-30 senttimetrin pituuteen, voi äitienpäivän juhlallisuuksiin liittää taimen istuttamisen maahan. Kun auringonkukan istuttaa toukokuussa, tekee se kukkansa heinä-elokuussa. Auringonkukka kaipaa rungolleen tukea, joten se kannattaa sitoa keppiin suojaisassakin paikassa. Säännöllisesti kasteltu kukka palkitsee äidin loppukesästä kauniilla kukinnolla.

Hentovarsinen taimi ei sellaisenaan ole näyttävä äitienpäivälahja ja siksi ruukkua voi koristella väliaikaisilla kukkasilla. 7-vuotias Helmi hoiti homman kuvioiksi silitettävillä hamahelmillä. Tähden malliseen hamahelmipohjaan tehty aurinkonkukka ja pienet, yksittäiset kukat neiti pujotti rautalankaan ja tökkäsi multaan kukkimaan. Auringonkukka piti vielä koristella neidin eskarikuvalla ja nyt taimi kelpaa isoäidille äitienpäiväviemiseksi.

Väliaikaiset kukinnot voi askarrella myös kartongista, silkki- tai kreppipaperista. Runoile äidille vielä itse keksimäsi riimit ja kieputa runo ruukun ympärille kauniilla narulla.

Lähde: Hidastaelamaa.fi

Teksti: Henna Kekki
Kuvat: Mikko Kekki

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme