Mainos
Mainos

Kasvikunnan antimet ovat kreikkalaisen ruokavalion perusta

Uuden vuoden alkajaisiksi EU-puheenjohtajuuden haltuunsa ottava Kreikka tunnetaan hyvästä ja terveellisestä ruuastaan. Kreikkalaisen ruokavalion peruspilareita ovat oliiviöljy, kokojyväviljatuotteet, vihannekset, palkokasvit, hedelmät ja yrttimausteet. Ruokavaliota täydennetään lihalla ja kalalla. Maidon, maitotuotteiden ja alkoholin käyttö on kohtuullista. Runsas kasvikunnan tuotteiden ja oliiviöljyn käyttö tekee kreikkalaisesta ruokavaliosta terveellisen, sillä se sisältää paljon pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa ja suojaravintoaineita.

Aamu alkaa niukasti, illallisella nautiskellaan

Kreikkalaisen päivä käynnistyy niukalla aamiaisella, joka voi olla esimerkiksi kahvia, leipää ja juustoa. Lounas on yleensä yksinkertaisempi kuin päivällinen. Tavallisia lounasruokia ovat muun muassa moussaka (munakoisovuoka), suvláki (lihavarras), keftédes (lihapullat) sekä täytetyt vihannekset, joiden lisänä tarjotaan salaattia. Liharuuat sisältävät usein lammasta.

Päivällinen aloitetaan usein mezedeksien eli alkupalojen nauttimisella. Alkupaloina tarjotaan esimerkiksi viininlehtikääryleitä, pieniä juustopiiraita, mereneläviä, salaattitahnoja tai kreikkalaista salaattia. Niiden kanssa voidaan nauttia pihkaista valkoviiniä retsinaa tai anisviinaa eli oúzoa.

Jälkiruokana syödään usein hedelmiä tai juoksevan hunajan kanssa tarjottavaa jogurttia. Kahvin kanssa voidaan nauttia esimerkiksi filo-taikinasta, hunajasta ja pähkinästä valmistettu leivonnainen baklawas. Kakut, leivokset ja makeat vehnäleivät kuuluvat yleensä erikoistilaisuuksiin.

Kreikkalainen ruoka ei ole kovin voimakkaasti maustettua. Oman arominsa ruuille antaa oliiviöljy, jota käytetään ruuanvalmistuksessa. Mausteina käytetään muun muassa pippuria, valkosipulia, erilaisia yrttejä ja sitruunaa.

Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma

Ruokailu ei ole kreikkalaiselle pelkkää vatsan täyttämistä, vaan sosiaalinen tapahtuma, joka yhdistää perheen, suvun ja ystävät. Ruuasta nautitaan kiirehtimättä, jolloin aikaa jää myös seurusteluun ja rentoutumiseen.

Ennen siestaa nautittavan lounaan merkitys korostuu päivän rentouttavana kohokohtana ja työpäivän katkaisijana. Illalla nautittavalla päivällisellä korostuvat sosiaalisuus ja kulinaristiset arvot. Yhteinen ateria juhlistaa myös perhejuhlia sekä kansallisia ja uskonnollisia merkkipäiviä.

(Mtv3-Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme