Mainos
Mainos

Katse taivaalle viikonloppuna: Superkuu tulee!

Ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pääsee ihailemaan harvinaisen kirkkaana möllöttävää kuuta. Ilmiötä kutsutaan superkuuksi, sillä tuolloin täysikuu on jopa 16 prosenttia kirkkaampi kuin normaalisti, ja kuun kiekko näyttää taivaalla tavallista suuremmalta.

Suomen Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo internetsivuillaan, että Suomessa täysikuu loistaa melko matalalla etelän suunnalla toukokuun 5. päivän ja 6. päivän välisenä yönä. Kuuhullut pääsevät tuolloin nauttimaan superkuusta, kun kuun matala ja maata lähellä oleva sijainti saa sen näyttämään normaalia suuremmalta. Täydeksi kuu muodostuu sunnuntaiaamuna kello 6.35.

Superkuu ilmestyy aina silloin, kun kuu sijaitsee normaalia lähempänä maata. Kuun kiertämä rata maan ympäri ei ole täydellinen ympyrä, vaan kuun etäisyys maahan vaihtelee. Tällä hetkellä kuu sijaitsee ratansa maata lähimmässä pisteessä, vain noin 356 000 kilometrin päässä maasta.

Superkuu voi aiheuttaa voimakkaamman vuorovesi-ilmiön kuin tavallinen täysikuu. Tiedemiehet ovat kuitenkin korostaneet, ettei se laukaise maanjäristyksiä tai vulkaanisia ilmiöitä.

Viime vuonna superkuusta nousi maailmanlaajuinen kohu, kun eräät astrologit syyttivät superkuuta Japanissa tapahtuneen maanjäristyksen ja siitä seuranneen tsunamin aiheuttajaksi. Viimeksi superkuu nimittäin ilmestyi taivaalle viime vuoden maaliskuussa, ja Japanin tuhoisa maanjäristys tapahtui vain pian tämän jälkeen.

Lähteet: Fox News

www.ursa.fi

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot