Mainos
Mainos

Keramiikkataiteilijan satumainen koti

Ulla Sangervo-Lappalaisen kotiin astuessaan, astuu kuin toiseen maailmaan ja todellisuuteen. Tuntu on kuin pienenä tyttönä, kun isommat lukivat ääneen satuja ja uskaltautui heittäytymään niin helposti niiden ihmeelliseen maailmaan. Parasta olivat tietysti kuvat. Satukirja ilman kuvia oli tylsä! Parhaita olivat ne kirjat, joissa sivua kääntäessä silmien eteen avautui pahvista leikattu kolmiulotteinen maailma. Jos jostain veti, niin joku kuvassa liikkui.

Ulla Sangervo-Lappalaisen koti on kuin paras satukirja, mikä voi olla olemassa. Mutta tähän satumaiseen kotiin voi oikeasti mennä sisään ja muuttua osaksi ihmeellistä maisemaa, joka ympäröi tulijan heti ensiaskeleelta.

Sisustuksesta näkee, että Ulla on keraamikko ja taiteilija. Ei riitä, että esillä on omia töitä ja muiden taidetta, koko koti on suuri taideteos. Esillä olevasta taiteesta nautitaan, sitä pohditaan ja parhaimmillaan se herättää ajatuksia.

Kylpykeidas remontoitiin viime kesänä. Kokonaisuuteen kuuluu sohva, poreamme ja erkkeri kristallikruunuineen. Saunan takaseinästä koristaa himmeästi hohtava graafinen kolmio, joka on toteutettu eristepaperista.

Kotiteatteri on ollut puheenaiheena mediassa viime kuukausina joulun ja digiaikaan siirtymisen johdosta. Tässä on Ullan kotiteatteri. Vasemmalla on alas vedettävä valkokangas, ohjelmista nautitaan vuoteella maaten. Ja jos katsotte tarkkaan, näette videotykin erinäisten kruunujen alle kätkettynä. Katto on kangasverhoiltu hyvin kuninkaalliseen tyyliin.

Olohuoneessa olemme tämän sadun ytimessä. Ruhtinaalliset värit, materiaalien ja kuvien runsaus, herkkyys ja draama ovat kaikki läsnä.

(T.i.l.a. 17.1.2007)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme