Mainos
Mainos

Keväinen Helsinki on pääsiäisen suosituin lomakohde

Barcelonaan vai Pariisiin tänä pääsiäisenä? Ei vainkaan. Suosituinta on viettää keväistä kaupunkilomaa Helsingissä tai lasketella Lapin hangilla. Ne, jotka eivät halua syödä pääsiäismuniaan kotimaassa, matkustavat Lontooseen.

Pääsiäismatkailu on reippaassa 12 prosentin kasvussa edelliseen vuoteen verrattuna, kertoo nettimatkatoimisto Travellinkin tuore tutkimus. Helsinki on suomalaisten suosituin matkakohde tänäkin pääsiäisenä.

Levin ja Ylläksen rinteiden kupeessa sijaitseva Kittilä on kolmannella sijalla, ja Oulu on noussut matkakohteiden neloseksi.

Myös Rovaniemi on kasvattanut suosiotaan ja noussut viisi pykälää ylöspäin sijalle kymmenen.

– Useimmat suomalaiset viettävät pääsiäistä tänä vuonna kotimaassa, matkustavat Lappiin hiihtämään tai viettävät lyhyen loman keväisessä Helsingissä, kertoo Travellinkin maajohtaja Anne-Marjut Väänänen.

– Suomalaiset viihtyvät vapaa-aikana mökeillään, ja moni nauttiikin rauhallisesta ja luonnonläheisestä pääsiäisestä perheensä kanssa.

Lontoo Pohjoismaiden suosikki

Lontoo on puolestaan kaupunkilomien ykköskohde sekä suomalaisten, ruotsalaisten että norjalaisten mielestä ja Pariisi tanskalaisten, jatkaa Anne-Marjut Väänänen. Lontoo on noussut Top 10 listan kakkoseksi viime vuoden kolmossijalta.

Myös Praha ja Budapest kiinnostavat pääsiäismatkalaisia edellisvuosia enemmän.

Rantalomalle Espanjaan

Travellinkin tutkimuksen mukaan Espanjan Malaga ja Alicante ovat pääsiäisajan suosituimpia aurinko- ja rantalomakohteita.

– Erinomaisia kohteita niille, jotka haluavat aloittaa golfkauden jo pääsiäispyhien aikana, vinkkaa Väänänen.

Lähde: Deski

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot