Mainos
Mainos

Keväthallat kiusasivat herukoita

Herukkasato normaalia heikompi

Herukan kohtaloksi koituivat tänä vuonna keväthallat. Parhaan kukinnan aikaan osuneet hallayöt verottivat herukan kokonaissatoa peräti puolellatoista miljoonalla kilolla. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että herukan kokonaissato jää 3 miljoonaan kiloon. Tästä 2 miljoona kiloa on mustaherukkaa ja miljoona kiloa puna- ja valkoherukkaa.

Eniten tuhojaan halla teki valkoherukkakasvustoissa. Puna- ja mustaherukka näyttäisivät selvinneen vähemmällä, sillä ne kukkivat vasta valkoherukan jälkeen, jolloin hallayöt jo selvästi vähenivät. Hallat kohtelivat myös hyvin epätasaisesti eri alueita ja jopa samalla alueella sijaitsevia tiloja ja peltolohkoja. Alueelliset ja tilakohtaiset erot herukkasadon onnistumisessa ovatkin tänä vuonna poikkeuksellisen suuria.

Kylmä alkukesä ja sateet eivät sen sijaan ole herukkaa haitanneet. Kasvustot ovat reheviä ja marjat kasvaneet erittäin suurikokoisiksi.

Herukat myynnissä nyt

Herukan satokausi on nyt käynnistynyt koko maassa. Puna- ja valkoherukkaa on näkynyt markkinoilla jo elokuun alusta lähtien. Mustaherukkaa saadaan myyntiin suurempia määriä elokuun puolivälin tienoilla, jolloin konekorjuu käynnistyy päätuotantoalueilla. Mustaherukan pääsato ajoittuu elokuun viimeisille viikoille.

Mustaherukkaa kasvatetaan noin 2 000 hehtaarin pinta-alalla. Se on eniten viljelty herukkalajimme. Punaherukkaa viljellään noin 220 hehtaarin ja valkoherukkaa 120 hehtaarin alalla. Herukan pääviljelyalueita ovat Etelä- ja Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pirkanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa. Suurin osa herukkasadosta säilötään ja pakastetaan yksityisissä kotitalouksissa.

Hyvää herukoista:

Lähde ja reseptit: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme