Mainos
Mainos

Kiinteistösijoitusmarkkinat piristymässä

Kiinteistömarkkinoiden näkymät ovat pitkään olleet monin osin epävarmat. Kiinteistösijoitusmarkkinoilla pahin taantuma vaikuttaisi kuitenkin vähitellen olevan takana.

Kiinteistömarkkinoiden kaupankäynti romahti vuonna 2009 1,8 miljardiin euroon, kun huippuvuosina 2006 ja 2007 liikuttiin parhaimmillaan lähes kuuden miljardin tasolla.

Myös kuluva vuosi on lähtenyt liikkeelle hiljaisissa merkeissä, ja ensimmäisen neljänneksen aikana kauppoja tehtiin vain reilulla 200 miljoonalla eurolla.

Markkinoiden tunnelmat ovat kuitenkin muun Länsi-Euroopan mukana kääntymässä positiivisemmiksi. Sekä ostajat että myyjät ovat aktivoitumassa ja parhaissa kohteissa hintanäkemystenkin uskotaan alkavan lähetä toisiaan. Suurin kiinnostus kohdistuu edelleen

vähäriskisiin, vuokratuotoiltaan vakaisiin kiinteistökohteisiin.

Ulkomaiset sijoittajat aktivoitumassa uudelleen

Kiinteistökaupankäynnin romahtamiseen vaikutti osaltaan ulkomaisten kiinteistösijoittajien mielenkiinnon tyrehtyminen.

Vuonna 2009 kansainväliset pääomat ohjautuivat lähinnä Euroopan suurimmille markkinoille, joista oli hintojen rajun laskun seurauksena löydettävissä houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia. Nyt näiltä markkinoilta on jo suurimmat mahdollisuudet hyödynnetty ja mielenkiintoa ohjautuu taas myös pienemmille markkina-alueille.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme