Mainos
Mainos

Kiire ja kotiruoka – mahdoton yhtälö?

Kiireisen arjen kotiruokakirja neuvoo, miten yhdistetään tiukat aikataulut herkullisiin ja terveellisiin aterioihin.

Tuulia Matilaisen kirjoittama Kiireisen arjen kotiruokakirja (Gummerus, 2009) ei ole pelkästään keittokirja, vaan kokonaisvaltainen opas arjen ja ruoanlaiton yhdistämiseen. Reseptien lisäksi se sisältää runsaasti käytännön ohjeita niin kauppalistan tekemiseen kuin keittiörutiineihinkin.

Pitkät työpäivät, ristiin menevät aikataulut ja kiire houkuttelevat turvautumaan eineksiin ainakin arkisin, vaikka kotiruoka olisi maukkaampaa, terveellisempää ja edullisempaa. Ruoanlaitolle ei yksinkertaisesti tunnu olevan aikaa. Kiireisen arjen kotiruokakirjan mukaan pienellä suunnittelulla terveellinen kotiruoka saadaan kuitenkin kätevästi osaksi arkea.

Säästä aikaa keittiössä

Kiireisen arjen kotiruokakirja on suunniteltu oppaaksi lapsiperheen arkeen, mutta löytää sieltä sinkkukin käteviä vinkkejä arjen pyöritykseen. Kallisarvoisia minuutteja nipistää helposti ottamalla tavaksi esimerkiksi tarkistaa jo aamulla, mitä kaupasta tarvitaan.

Kirja neuvoo suunnittelemaan etukäteen koko viikon syömiset: viikonloppuna voi tehdä isoja annoksia keittoa tai pastakastiketta, joita on viikolla helppo lämmittää einesten sijaan. Myös pakastimeen kannattaa tehdä hätävaraksi esimerkiksi iso satsi lihapullia.

Lasten ottaminen mukaan ruoanlaittoon ja kaupassakäyntiin toimii sekin pitkällä aikavälillä paremmin kuin näiden pitäminen poissa jaloista – ajan kanssa jokainen oppii tekemään oman osansa perheen rutiineista, kirjassa neuvotaan.

Kätevää kotiruokaa

Suurin osa kirjan sisällöstä koostuu tietysti resepteistä. Nämä ruokaohjeet eivät ehkä tarjoa haastetta huippukokiksi opiskelevalle, mutta sopivat nopeutensa ja helppoutensa ansiosta mainiosti arkeen. Reseptit on selvästi suunniteltu myös raaka-aineiden edullisuus mielessä pitäen.

Kirjan lopusta löytyy myös laaja kattaus jälkiruokia ja leivonnaisia.

Lohikeitto

1 l vettä
1 kalaliemikuutio
5-7 maustepippuria
8-10 perunaa
2 sipulia
puolikas purjo
500g kirjolohta fileepalana
1 prk (120g) smetanaa
5 dl maitoa
suolaa
tilkka sitruunamehua
tuoretta tai kuivattua tilliä

Pane vesi kiehumaan vedenkeittimeen. Hienonna sipuli tai purjo. Kuori ja pilko perunat kuutioiksi. Poista nahka kalasta ja leikkaa paloiksi.

Laita kiehuva vesi, kalaliemikuutio, sipulit, perunat ja purjo kattilaan. Keitä viisi minuuttia. Lisää kirjolohi, smetana, maito ja mausteet. Anna kiehua vielä noin 10-15 minuuttia.

Vinkki: Kevyemmän keiton saat, kun jätät smetanan pois. Lisää silloin hiukan enemmän maitoa.

Teksti: Tuulikki Laine / MTV3
Resepti: Tuulia Matilainen: Kiireisen arjen kotiruokakirja (Gummerus, 2009)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot