Mainos
Mainos

Kilta ja Teema astiat

Kun Kaj Franck suunnitteli Arabialle kulhosarjan ja kermapullon vuonna 1948 hän samalla uudisti koko astia-ajattelun. Siihen saakka jokaiselle ruokalajille oli oma tarjoiluastiansa ja astioiden muodot sekä koristelut olivat runsaita. Sodan jälkeen ihmiset asuivat ahtaasti ja rahaa oli vähän. Franck oli radikaali ja näki astiaston rationaalisesti. Kulho, jossa ruoka valmistettiin, kelpasi myös tarjoiluun ja ruoan säilytykseen. Se oli myös helppo pestä. Syntyi Kilta astiat, joita saattoi käyttää monella tavalla. Pieni kulho toimi keittolautasena ja tarjoiluastiana, lautanen kulhon kantena. Astiat ovat pinottavia ja ne menivät sisäkkäin.

Kermapullon tarina kertoo tästä ajattelusta paljon. Elettiin aikaa, jolloin kerma ostettiin omaan kermakannuun maitokaupasta. Franckin kermapullo voitiin ottaa mukaan kauppaan, kerma mitattiin sinne, korkki päälle, pullo kotiin ja niin - ikkunan väliin, sillä se oli nerokkaasti juuri oikean kokoinen ja mahtui sinne hyvin. Jääkaapit olivat vasta yleistymässä.

Vuonna 1981 Arabia julkisti Teema astiat jotka olivat jatko myynnistä aiemmin poistuneelle Killalle. Massa oli muuttunut fajanssista kivitavaraan. Teema on todellinen suomalainen klassikko, jonka jokainen tuntee ja jota jokainen on jossain muodossa elämänsä aikana käyttänyt. Teema ei vanhene vaikka se on jo yli 50-vuotias. Se sopii loistavasti nyt niin muodikkaan etnisen ruoan, esim. sushin, tarjoiluun.

Kuvauksen astiat Designor Oy

(T.i.l.a. osa 9, 10.3.2002 )

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot