Mainos
Mainos

Kimppa-asumisen pelisäännöt – muista nämä

Erityisesti opiskelijoiden suosiossa oleva kimppa-asuminen edellyttää tiettyjen yhteisten sääntöjen muistamista ja noudattamista. Lue vinkit, joilla pärjäät jaetussa asunnossa.

Järkevän vuokrasopimuksen tekoon kannattaa uhrata aikaa, sillä se määrittää esimerkiksi sen, kuka loppujen lopuksi onkaan korvausvastuussa vaikkapa asunnossa sattuneista vahingoista. Lisäksi kaikkien asunnossa asuvien kanssa kannattaa keskustella ja sopia yhteisistä säännöistä, joiden mukaan toimitaan esimerkiksi siivouksen kanssa – tällöin välttyy todennäköisemmin ikäviltä yllätyksiltä tai riidoilta kämppäkavereiden välillä.

Vuokrasopimus

Yksi vaihtoehto on järjestää kimppa-asuminen siten, että yksi asukkaista vuokraa koko asunnon itselleen ja alivuokraa sitten osia asunnosta yhdelle tai useammalle asukkaalle tekemällä jokaisen alivuokralaisen kanssa oman alivuokrasopimuksen. Tällöin asunnon päävuokralainen on vastuussa asunnon omistajalle myös alivuokralaisen aiheuttamista vahingoista, ja päävuokralaisen tulee maksaa vuokrasumma kokonaisuudessaan asunnon omistajan tilille. Alivuokralainen luonnollisesti siirtää vuokrasumman aina päävuokralaisen tilille sovittuna ajankohtana.

Toinen vaihtoehto kimppa-asumisen järjestämiseen on se, että kaikki asunnon vuokralaiset ovat tasaveroisina vuokralaisina asunnossa. Vuokranantaja voi näissä tilanteissa tehdä jokaisen asukkaan kanssa oman erillisen vuokrasopimuksen tai vuokrata asunnon asukkaille yhteisesti – tällöin sopiminen kunkin vuokralaisen huoneista jää asukkaille. Mikäli kaikilla vuokralaisilla on oma vuokrasopimus, on kukin vuokralainen vastuussa vain oman vuokraosuutensa maksamisesta. Siksi omien erillisten vuokrasopimusten tekeminen on vuokralaisten kannalta turvallisin vaihtoehto. Jos taas vuokralaisilla on yksi yhteinen vuokrasopimus, ovat vuokralaiset yhteisvastuussa sopimussuhteen kaikista velvoitteista, esimerkiksi vuokranmaksusta.

Asunnon irtisanominen

Jos asuminen on järjestetty yhden päävuokrasuhteen ja yhden tai useamman alivuokrasuhteen avulla, voi päävuokralainen yksin irtisanoa päävuokrasuhteen, jolloin myös alivuokralaisen on muutettava pois asunnosta päävuokrasuhteen päättyessä. Alivuokrasuhteeseen ja päävuokrasuhteeseen sovelletaan osin eri lainkohtia, ja alivuokralainen on siksi tietyissä kohdin heikommassa asemassa kuin päävuokralainen. Esimerkiksi lain mukaisen irtisanomisajat ovat lyhyempiä alivuokrasuhteessa kuin päävuokrasuhteessa. Alivuokralaisella itsellään on oikeus irtisanoa oma alivuokrasuhteensa 14 päivän irtisanomisajalla, kun taas päävuokrasuhteessa vuokralaisen irtisanomisaika on yksi kuukausi.

Jos asunnon jokainen vuokralainen on tehnyt oman vuokrasopimuksen vuokranantajan kanssa, voi kukin vuokralainen irtisanoa toisista vuokralaisista riippumatta oman vuokrasuhteensa kuukauden irtisanomisajalla, eikä irtisanomisella ole vaikutusta muiden asukkaiden vuokrasuhteisiin.

Vakuus ja vakuutus

Alivuokratilanteissa päävuokralaisen asettama vakuus on vakuutena päävuokralaisen itsensä vuokranmaksusta. Asunnon omistajalla on kuitenkin oikeus pidättää päävuokralaisen vakuudesta myös alivuokralaisen huoneistossa aiheuttamien vahinkojen korjauskuluja. Päävuokralaisen ottaessa huoneistoon alivuokralaisen, on päävuokralaisen syytä pyytää alivuokralaiselta vakuutta.


OPISKELIJA, LUE MYÖS NÄMÄ:


(MTV LIFESTYLE)

Lähde: Vuokralaiset.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme