Mainos
Mainos

Koirasta voi saada kaverin sienimetsälle

Koiran voi opettaa etsimään sieniä käyttämällä apuna leikkimieltä ja makupaloja, kerrotaan Suomen Kennelliitosta.

-Koira voi etsiä mitä sieniä tahansa. Koiraa ei kannata opettaa etsimään esimerkiksi korvasieniä, jos koira on sellainen, että se pyrkii syömään sieniä, kertoo Kennelliiton tiedottaja Kaija Unhola.

Kennelliiton mukaan koiran kouluttaminen kannattaa aloittaa sijoittamalla makupala sienien alle, jotta koira etsisi sieniä makupalan ja ihmisen hajun perusteella. Poimitun sienen voi jättää maahan ja antaa koiran etsiä sitä seuraavana päivänä.

Lopuksi etsittävät sienet heitetään maastoon. Koira on palkittava onnistuneen etsinnän jälkeen laittamalla sille makupala sienen viereen, kerrotaan Kennelliitosta.

-Koiran kiinnostus on yhdistettävä sieniin. Koiran opettamisen aikana on päästävä nopeasti eroon ihmisen hajusta ja makupaloista, jotta se muistuttaisi mahdollisimman paljon todellista tilannetta, sanoo Unhola.

-Koira voi oppia etsimään sieniä, jos se on innokas haistelemaan. Muuten koiraa voi olla vaikeaa opettaa. Jos koira on ahne, niin ruokapalkalla voi saada ihmeitä aikaan, hän kertoo.

Koiran pitää myöhemmin oppia itse ilmoittamaan sienilöydöstä. Kennelliiton mukaan koira voi esimerkiksi istua sienen eteen tai haukahtaa. Koiraa olisi kehuttava ja palkittava löydön jälkeen. Unholan mukaan koirien kouluttaminen kaveriksi sienimetsään on aika yleistä.

-Ihmiset ovat lainanneet oppaita itselleen ja kouluttaneet koiriaan, hän sanoo.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme