Mainos
Mainos

Kolarissa halvaantunut koira jätettiin kuolemaan – pelastettiin viime hetkellä

Halvaantuneen Lawson-koiran tarina koskettaa.

Lawson on koira, joka vuoden ikäisenä jäi ylinopeutta ajavan auton alle. Pienen koiran elämä ei ennen onnettomuuttakaan ollut helppoa, sillä se oli joutunut tonkimaan roskiksista ruokaa elääkseen. Herättyään kolarin jälkeen oman onnensa nojaan hylättynä, se tajusi kuitenkin, ettei pystynyt enää liikuttamaan takajalkojaan.

Lawson joutui raahaamaan rikkinäistä kehoaan perässään Istanbulin kaduilla, ja sen vuoksi koiran polvet ja jalat olivat pian naarmuilla ja mustelmilla.

Koska Lawsonin jalat olivat täysin tuhoutuneet, sillä ei ollut juurikaan toivoa selviytymisestä. Yksinäisen koiran aika jäi vähiin. 

Eräänä aamuna Lawson kuitenkin heräsi siihen, että sen vierellä seisoi ihminen. He'Art of Rescue -eläinsuojeluyhdistys oli päättänyt, että he tekisivät kaikkensa pelastaakseen koiran elämän. Yhdistys pyysi yllä olevalla videolla apua ihmisiltä, ja avunpyyntö tuotti tulosta. Koira saatiin pelastettua.

Katso alla olevalta videolta, kuinka Lawson kirmailee pyörien avulla.

Lähde: The Dodo

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot