Mainos
Mainos

Kori täyteen suppilovahveroita

Suppilovahvero on herkullinen ja monipuolinen ruokasieni. Suomalaisten suosikki sopii erinomaisesti kastikkeisiin, keittoihin ja syksyn leivonnaisiin.

Suppilovahveron paras satokausi alkaa syyskuun lopulla, mutta ensimmäiset vahverot odottavat poimijaansa jo nyt. Säiden suosiessa satokausi voi jatkua marraskuulle saakka.

Kurkista sammaleen alle

Suppilovahveroja metsästävän sienestäjän kannattaa olla tarkkana, sillä pienikokoinen sieni viihtyy usein sammaleen seassa. Parhaimmista paikoista saa suuremmankin sienikorin täyteen erinomaista ruokasientä.

sen jalka on oranssin kellertävä tai vaalean kellertävä. Lakki on 2-5 senttiä leveä, torvimainen tai suppilomainen. Suppilovahvero tuoksuu miellyttävälle ja on maultaan mieto.

Metsän kautta keittiöön

Suppilovahvero voidaan säilöä pakastamalla tai kuivaamalla ja se sopii monin tavoin käytettäväksi ruuanvalmistuksessa. Mieto ja monipuolinen sieni sopii loistavasti esimerkiksi keittoihin paistoksiin ja piiraisiin.

Suolaisiin sienipitsoihin voi käyttää suppilovahveroiden lisäksi myös muita ruokasieniä. Rukiiset sienipiiraat maistuvat syksyn kahvipöydässä tai illanistujaisissa.

Helppo metsäsieni-perunapaistos sopii kalan tai lihan lisukkeeksi. Aki Wahlmanin sulavat suussa!

Kevyt suppilovahverokeitto

Kookosmaito sopii täydellisesti suppilovahverokeittoon. Tuoreet yrtit viimeistelevät suussa sulavan sienikeiton.

2 rkl öljyä
3 dl hienonnettuja sieniä (0,5 l kokonaisia)
1 sipuli hienonnettuna
1 tl timjamia
1-2 tl curryä
suolaa
3 rkl vaaleaa suurustetta
4 dl kookosmaitoa
4 dl vettä

Kuullota öljyssä sienet, sipuli, timjami ja curry ja mausta suolalla. Lisää joukkoon kookosmaito ja vesi.

Hauduta miedolla lämmöllä 15 minuuttia välillä sekoittaen.

Resepti: Keventäjien ruokatoimittaja Kati Nappa

Sieni-tomaattimuffinit

Suolaiset muffinit ovat käteviä ja helppoja leivonnaisia, jotka moni unohtaa turhaan. Kokeile tätä Arja Savelan herkullista reseptiä!

10-20 kpl koon mukaan

2 dl sämpyläjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl roseepippuria
1 tl yrttisuolaa
2 tl rakuunaa
200 g ryöpättyjä/valutettuja sieniä (esim. kantarelleja tai suppilovahveroita)
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja pieninä kuutioina
100 g tuorejuustoa
1 dl kevytranskankermaa
1 dl maitoa, kasvis- tai sienilientä tai tuoremehua
2 munaa
1 dl öljyä / aurinkokuivattujen tomaattien säilöntälientä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita muut aineet joukkoon. Mikäli käytät taikinaan kuivattua sienirouhetta, lisää taikinaan yksi ylimääräinen desilitra kasvislientä, maitoa tai omenatuoremehua.

Lusikoi taikina muffinivuokiin tai -pellille ja paista 200-asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia muffinien koon mukaan.

Vinkki: Saat maidottomia muffineja, kun käytät ohjeeseen tuorejuuston ja kerman sijaan kolme desilitraa kookosmaitoa.

Teksti: MTV3

Kuvat: Lehtikuva, MTV3 ja Myllyn Paras Oy.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme