Mainos
Mainos

Koti pukeutuu jouluun

Joulua varten koti sisustetaan oman maun mukaisesti – tunnelmallisesti. Jouluiseen kotiin mahtuu perinteisen punaisen ja vihreän värin lisäksi myös sinisen, hopean, kullan ja harmaan sävyjä. Erilaisilla koristevaloilla ja kynttilöillä saadaan kotiin lämpöä ja juhlan tuntua.

Toisissa kodeissa joulukoristeet kaivetaan kaapeista esille jo heti ensimmäisenä adventtina, toisissa vasta aaton korvalla. Ikkunoihin vaihdetaan jouluverhot ja parvekkeelle tai pihamaalle ripustetaan valosarjoja. Pöydille ja ikkunalaudoille asetellaan perinteisiä joulukoristeita. Joka vuosi kauppoihin tulee myös runsaasti uusia näyttäviä koristeita.

Valoa ja lämpöä

Erilaisilla valosarjoilla saadaan pihalle tai parvekkeelle tunnelmallinen valaistus, joka näyttää kauniilta niin sisällä oleilevien kuin myös ohikulkijoiden silmissä. Räikeät ulkovalosarjat jakavat toki ohikulkijoiden mielipiteitä, mutta kenelläkään tuskin lienee noin yleensä mitään pientä lisävalaistusta vastaan. Kauniit valot piristävät pimeinä talvi-iltoina.

Näyttäviä, koristeellisesti muotoiltuja valosarjoja on siirtynyt vuosi vuodelta enemmän myös sisätiloihin. Perinteisten joulukynttelikköjen rinnalle on ilmestynyt valosarjoja, valopalloja ja monenlaisia koristeita, joissa on valot sisällä. Niitä on mahdollista ripustaa ikkunoihin, asetella pöydälle koristamaan kattausta tai vaikkapa laittaa lasimaljan sisälle huoneen nurkkaan.

Perinteisiä kynttilöitä ja tuikkuja ei sovi myöskään unohtaa. Mikään ei liene niin kaunis tunnelman, valon ja lämmön antaja kuin aidolla liekillä lepattava kynttilä.

Jouluinen kattaus

Joulupöytä on joulukuusen rinnalla kodin ehdoton katseiden kerääjä. Jouluna pöydän ääressä saattaa vierähtää tunti jos toinenkin erilaisia herkkuja nauttiessa, ja siksi kattaukseen on syytä panostaa.

Perinteisesti joulun värejä ovat punainen, valkoinen ja vihreä, mutta myös jokaisen sisustajan oma lempiväri saa näkyä jouluisessa kodissa.

Joulupöydän kattaus voi myös olla yksinkertaisen harmaan puhuva. Pelkistettyä, miltei graafista kattausta voi tarvittaessa piristää muutamalla punaisella koristeella, kynttilöillä tai vaikkapa näyttävällä kukka-asetelmalla. Myös sininen kattaus yhdistettynä hopeaan on erittäin juhlallinen ja arvokkaan oloinen.

Pienillä harkituilla yksityiskohdilla kattauksesta saa erittäin tunnelmallisen. Perinteisen joulukattauksen ystävä levittää pöydälle joulunpunaisen pöytäliinan tai kapean kaitaliinan juhlistamaan talven onnen juhlaa. Korkeilla kynttilöillä tai näyttävillä valosarjoilla kattaukseen saadaan juhlan tuntua. Harkitusti valitut astiat antavat jouluiselle kattaukselle lopullisen kruunauksen.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Asko, Marimekko ja Sotka

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot