Mainos
Mainos

Kotimaiset vadelmat parhaimmillaan

Kotimaiset vadelmat ovat ilmestyneet myyntipöydille. Vadelma on kypsynyt hieman aikataulusta myöhässä vaihtelevien kesäsäiden takia. Marjat ovat kuitenkin kookkaita ja hyvälaatuisia.

Vadelmasato on paikoitellen normaalia pienempi, koska myyrät ovat vioittaneet jonkin verran vadelman versoja.

Puutarhaliiton mukaan vadelmien menekki on kasvanut viime vuosina.

– Viljelyalat ovat kasvaneet 1990-luvusta lähtien reippaasti. Nykyisin joka puolella Suomea osataan käydä ostamassa vadelmiakin suoraan tiloilta, kertoo Tuija Tanska Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta.

Satokiloissa vadelmat kuitenkin häviävät perinteiselle mansikalle: vadelmaa saadaan kesällä noin miljoona kiloa, kun mansikoita viljellään jopa 15 miljoonaa kiloa.

Muista viljelymarjoista puna- ja mustaherukkaa on jo saatavissa pienissä erissä. Tällä viikolla alkavat kypsyä myös kotimaiset pensasmustikat.

Jäädytetty vadelma-tiramisu

Kesäisistä vadelmista syntyy myös italialaishenkinen tiramisu. Jäätelöstä tehdystä jälkiruuasta riittää syötävää noin kahdeksalle henkilölle.

Pohja:

1 pkt kauramurotaikinaa (400 g)

Täyte:

3 dl espressokahvia
Amaretto-likööriä
1 litra vaniljajäätelöä
noin 1litra vadelmia

Vuoraa suorakaiteen muotoinen noin 1,5 litran leipävuoka leivinpaperilla. Sulata taikinalevyt ja nosta leivinpaperoidulle uunipellille.

Kauli molempia levyjä hieman, vuoan pohjan kokoisiksi levyiksi. Paista levyt 225-asteisen uunin keskitasolla 15–18 minuuttia. Jäähdytä ritilällä.

Valmista kahvi ja terästä liköörillä makusi mukaan. Pehmennä jäätelö. Nosta vuoan pohjalle toinen murotaikinalevyistä. Kostuta levy kunnolla kahvilla.

Levitä puolet pehmenneestä vaniljajäätelöstä murotaikinalevyn päälle. Aseta pinnalle toinen levy ja kostuta myös se hyvin kahvilla. Asettele päälle puolet vadelmista.

Levitä päälle loput jäätelöstä ja asettele pinnalle loput vadelmat. Peitä huolella ja jäädytä pakkasessa vähintään 4 tunnin ajan tai mieluiten yön yli.

Kumoa jäätelökakku tarjolle ja anna pehmetä puolisen tuntia ennen tarjoamista.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme