Mainos
Mainos

Koulut alkavat! Nämä asiat ekaluokkalaisen pitäisi jo osata

Koulutaipaleen aloittaminen vaatii lapselta joitakin taitoja, jotka on hyvä hallita jo ajoissa.

Varma saapuvan syksyn merkki on koulujen alkaminen. Elokuussa koulutiensä aloittavat myös uudet oppilaat.

Koulun alkaminen on jännittävää aikaa niin lapselle kuin vanhemmallekin. Koulutaipaleen alkuun voi kuitenkin valmistautua opettelemalla muutamat koulussa vaadittavat taidot.

Helsingin kaupungin Tervetuloa kouluun -oppaassa listataan, että ekaluokkalaisen tulisi ennen kouluun menoa osata huolehtia omista tavaroistaan, odottaa omaa vuoroaan, ottaa toisen huomioon, pukeutua itse eli esimerkiksi solmia kengännauhansa, käyttää haarukkaa ja veistä, kävellä koulumatka turvallisesti sekä osata liikennesäännöt.

Vaadittavat taidot vaihtuvat hieman vuosi vuodelta. Esimerkiksi aikoinaan tärkeänä pidettyä taitoa, perunoiden kuorimista, ei enää tuoreelta oppilaalta vaadita.

– Esiopetuksessa ja perusopetuksessa ei ole Helsingissä suositusta perunoiden kuorimisen osaamisesta. Esiopetuksessa on koko ryhmän yhteiseen toimintaan liittyviä tavoitteita, esimerkiksi ruokailuun liittyen. Ruokahetkiä harjoitellaan silloin yhteisesti, kertoo opetuskonsultti Tuulia Tikkanen Helsingin kaupungin Opetusvirastosta.

Vanhempien vastuulla on, että lapsi on valmis ensimmäisen luokan alkuun: esimerkiksi koulumatka on hyvä harjoitella läpi yhdessä ennen koulun alkua.

Jännittävän, ensimmäisen koululuokan alkaminen vaatii vanhemmalta myös rohkaisua ja tukea. Niin ikään läksyjen tekemiseen on hyvä totuttautua yhdessä ja varmistaa, että lapsi on tehnyt ne ajallaan. 

– Tänä päivänä aiempaa suurempi osa koulunsa aloittavista osaa lukea, vaikkei tarvitse osata ennen koulun alkua, kertoo Tikkanen. 

Sosiaalisiin tilanteisiin on hyvä valmentautua

Lapsen kanssa on hyvä myös käydä läpi, miten kiusaamistilanteissa tulisi toimia: kenelle kertoa havaitsemistaan tilanteista tai jos itse joutuu moiseen tilanteeseen. Moni vanhempi pelkää sitä, että oma lapsi joutuu kiusatuksi. Omia kokemuksiaan ei kuitenkaan kannata siirtää lapselle.

– Totta kai lapsen kanssa voi puhua siitä, miten luokkakavereiden kanssa toimitaan. Mitä tehdä esimerkiksi silloin, jos välitunnilla ei löydy kavereita eli siis kertoa siitä vanhemmalle tai opettajalle, sanoo koulurauhan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

– Vanhemman kannattaa myös keskustella lapsen kanssa kaverisuhteista, jotta lapsi tietää, että niistä voi puhua.

Markkanen ohjeistaa vanhempia kysymään lapselta esimerkiksi, kenen kanssa lapsi käveli koulumatkan tai oliko lapsella tekemistä välitunnilla. Tarkkojen kysymysten kautta voi tulla helpommin ilmi, mikäli koulussa on ongelmia.

Video: Vuoden luokanopettaja 2016 hehkuttaa uutta opetussuunnitelmaa – entistä yksilöllisempää opetusta?

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme