Mainos
Mainos

Kuivaatko pyykkejäsi sisätiloissa? Ei ehkä kannattaisi!

Monet meistä tekevät sitä jatkuvasti, toiset puolestaan silloin tällöin – kuivaavat pyykkinsä sisätiloissa. Löytyipä syy tähän sitten kuivausrummun puuttumisesta tai huonosta säästä, tällä tavalla voi asiantuntijan mukaan olla ikäviä seurauksia.

Jos luulit, että pyykkien kuivaaminen sisätiloissa ei aiheuta ongelmia, mietipä uudestaan. Irlannin astmayhdistyksen mukaan tämä tapa lisää huoneen kosteutta, joka voi puolestaan johtaa homeen syntyyn. Kuten kaikki tietävät, homeella on monia ikäviä vaikutuksia terveyteemme.

Ei aina aiheuta fyysistä reaktiota

Jos kärsit jatkuvasta yskästä ja vilustumisesta, syy voi löytyä pyykeistäsi. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että märkien vaatteiden kuivattaminen telineessä tai lämpöpattereiden päällä voi nostaa huoneen kosteutta jopa kolmanneksella.

Kostea, homehtunut elintila voi todella vaikuttaa hengitykseen, varsinkin silloin jos sinulla on astma tai heikentynyt immuunijärjestelmä, tai olet lapsi tai vanhus.

– Kosteat ympäristöt altistavat homeelle, jotka voivat vapauttaa niin kutsuttuja itiöitä. Itiöt voivat aiheuttaa allergisia reaktioita joillekin ihmisille, Pheena Kenny astmayhdistyksestä kertoo.

Hengitysoireiden lisäksi huoneessa olevat homeitiöt voivat aiheuttaa iho-ongelmia. Kannattaa myös muistaa, että homeriski on olemassa, vaikka et olisi koskaan kokenutkaan fyysistä reaktiota.

– Normaalisti kun ihmiset hengittävät näitä itiöitä, heidän immuunijärjestelmänsä auttaa pääsemään niistä eroon yskän tai aivastuksen avulla. Jos et ole herkkä homeelle, reaktiota ei välttämättä synny.

Kenny kehottaa käyttämään kuivausrumpua mahdollisuuksien mukaan ja kuivaamaan pyykit huoneissa, joissa on hyvä ilmanvaihto. Mieluiten muualla kuin makuuhuoneessa tai oleskelutiloissa.

Tällä näppärällä vinkillä teet lavuaarista hetkessä puhtaan.


Lähde: RTE

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme