Mainos
Mainos

Kuluttajavirasto: Lahjan ostajan muistilista

Isänpäivälahjoja ja joulupukin konttiin täytettä ostettaessa on hyvä huomioida muutamia asioita – etenkin jos lahjan onnistuminen on epävarmaa. Kuluttajavirasto neuvoo kuluttajia huolehtimaan myös tuotteen mahdollisesta palautus- ja vaihto-oikeudesta.

Kuluttajavirasto muistuttaa lahjojen ostajia sopimaan myös vaihto- ja palautusoikeuksista, sekä kiinnittämään huomiota kaupan ehtoihin esimerkiksi lahjakortteja hankkiessa.

Kaupasta ostetut lahjat

Kuluttajaviraston ohjeistuksen mukaan virheettömän tavaran palauttamisesta voi saada rahat takaisin vain, jos myyjä on myöntänyt virheettömille tuotteille vaihto- ja palautusoikeuden. Tällaisen oikeuden myöntäminen on liikkeelle täysin vapaaehtoista, joten ne voivat itse vapaasti määritellä palautuksen ja vaihdon ehdot. Kauppa voi esimerkiksi vaatia esittämään kuitin silloin, kun lahjan saaja vaihtaa tai palauttaa virheettömän tuotteen.

Voit myös sopia myyjän kanssa avokaupasta Silloin asiakas voi palauttaa tuotteen tiettyyn päivämäärään mennessä ja saada rahat takaisin. Palautusoikeus, sovitut määräajat ja muut ehdot kannattaa kirjata selvästi esimerkiksi kuittiin.

Verkkokaupasta tai postimyynnistä ostetut lahjat

Etämyynnissä – puhelinmyynnissä, postimyynnissä, verkkokaupassa ja TV-shopissa – kuluttajalla on oikeus tutustua tuotteeseen 14 päivän ajan ja halutessaan peruuttaa kauppa syytä ilmoittamatta. Tutustuminen tarkoittaa sitä, että tuotetta saa kokeilla samalla lailla kuin kaupassakin, ei niin kuin se olisi jo oma. Ilmoituksen peruutuksesta voi tehdä esimerkiksi sähköpostilla ja tavaran voi palauttaa postitse.

Etämyynnissäkin peruutusoikeudelle on rajoituksia, joten sopimusehdot kannattaa aina lukea tarkkaan. Peruutusoikeus ei koske esimerkiksi asiakkaan toivomusten mukaisesti valmistettuja mittatilaustuotteita eikä ääni- ja kuvatallenteita tai tietokoneohjelmia, joiden sinetti on avattu.

Lahjakortti

Huomioi lahjakortin mahdolliset rajoitukset: Onko se voimassa vain tietyn ajan tai vaikka vain tietyssä liikkeessä? Jos lahjakortille on ladattu rahaa ota selvää, millä ehdoin se on käytettävissä – täytyykö esimerkiksi koko summa käyttää samalla ostokerralla?

Arvopaperit

Arvopapereiden, esimerkiksi osakkeiden tai rahasto-osuuksien, lahjoittajan kannattaa varmistaa pankilta, miten pääoman säilyminen on turvattu sekä millaiset ovat lahjan nosto-oikeudet ja veroseuraamukset.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme