Mainos
Mainos

Kuluttajavirasto: Tästä syystä suomalaiset velkaantuvat

Kuluttajaviraston kyselyyn vastanneet talous- ja velkaneuvojat uskovat, että luottojen voimakas markkinointi on lisännyt suomalaisten velkaantumista.

Kuluttajaviraston kyselyn mukaa luotonantajat eivät myöskään selvitä hakijan maksukykyä riittävästi, vaikka niillä on siihen lain mukaan velvollisuus.

Kuluttajavirasto selvitti talous- ja velkaneuvojien näkemyksiä siitä, mistä heidän asiakkaidensa velkaantuminen johtuu. Kyselyyn vastasi 72 talous- ja velkaneuvojaa, mikä on hieman yli puolet kaikista neuvojista. Samantyyppinen kysely on tehty myös vuosina 2007, 2008, 2009 ja 2010.

Lähes 70 prosenttia neuvojista uskoi, että erittäin suuri syy velkaantumiselle on luottojen runsas ja näyttävä markkinointi. Tilannetta pahentaa se, että luotonantajat myöntävät luottoja ilman, että tarkistaisivat asiakkaan maksukyvyn.Tällainen toiminta on vastoin joulukuussa 2010 voimaan tullutta kuluttajaluottoja koskevaa lainsäädäntöä. Sen mukaan kuluttajia ei saa yllyttää ottamaan luottoa ilman harkintaa. Lisäksi luotonantajan on aina arvioitava kuluttajan luottokelpoisuus ennen luoton myöntämistä.

Luotonantajan tultava vastaan maksujärjestelyissä

Kuluttajaluottoja koskeva lainsäädäntö edellyttää myös, että luotonantaja neuvoo maksuvaikeuksiin joutunutta asiakasta ja suhtautuu myönteisesti maksujärjestelyihin. Neuvojien kokemusten mukaan näin ei läheskään aina tapahdu. Vain runsaat puolet heistä arvioi, että luotonantajat ottavat yhteyttä asiakkaisiinsa maksujärjestelyistä sopimiseksi. Kuluttajat ovat sen sijaan aktiivisempia selvittämään omaa tilannettaan. Neuvojien käsityksen mukaan 80 prosenttia heidän maksuvaikeuksiin joutuneista asiakkaistaan ottaa yhteyttä velkojaan saadakseen lisäaikaa laskun maksamiseen.

Neuvojilla ei ollut yhdenmukaista käsitystä siitä, kuinka suuri osa talous- ja velkaneuvonnan asiakkaista on velkaantunut nimenomaan pikaluottojen vuoksi. Pikaluottojen nähtiin kuitenkin lisänneen enemmän nuorten kuin vanhempien asiakkaiden velkaantumista.

Lähde: Kuluttajavirasto

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot