Mainos
Mainos

Kun harrastuksesta tulee toinen ammatti

Netti on tärkeä markkinointikanava käsityöläisille. Verkkokauppa ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa voivat tehdä tuotteista niin suosittuja, että harrastus muuttuu sivutyöksi.

Helsinkiläinen Tiina Achrén tekee päivisin graafisen suunnittelijan töitä, mutta illat sekä viikonloput menevät silkkipainotuotteiden parissa. Yhden naisen yritystä pyörittävä Achrén valmistaa kaikki tuotteensa alusta loppuun saakka itse aina pakkauslaatikoita ja tuotemerkkejä myöten.

– Vuosi ennen äitiyslomalle jäämistä minulla oli jo idea, mutta kun jäin kotiin oli enemmän aikaa toteuttaa juttuja. Äitiysloman ja hoitovapaan aikana perustin nettikaupan ja silloin se sai alkunsa.

Kiinnostuksesta käsitöihin on pikkuhiljaa kasvanut yritys, jolla on oma tuotemerkki.

– Haaveilin, että voisin yhdistää graafisen suunnittelun ja käsityöt. Koska graafisen suunnittelijan työssä on paljon tietokoneen takana istumista, on aivan ihanaa, että voin tehdä omat tuotteet omin kätösin.

Kuviokioski-yrityksen perustamiseen ei Achrénin mukaan ole liittynyt riskejä tai lainan ottamista. Mies on hoitanut nettisivujen päivitykset ja rakentanut verkkokaupan, jonka perustamista Achrén suosittelee kaikille omia käsitöitään myyville. Tärkeää on löytää myös kontaktit, joilta omiin töihin voi ostaa materiaalia

– Ei pidä ajatella sitä liian isona asiana, vaan pienestä voi aloittaa. Ei välttämättä tarvitse heti perustaa kivijalkamyymälää vaan nettikaupan voi laittaa todella halvalla pystyyn ja ruveta markkinoimaan sitä sosiaalisen median kautta, siitä se pikkuhiljaa lähtee, Achrén kannustaa.

Pienille verkkokaupoille näkyvyyttä

Yhden tai kahden hengen yrityksillä on harvoin rahaa markkinointiin. Syyskuussa avautuva astubutiikkiin.fi-palvelu kokoaa Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja käsityö- ja designtuotteita yhdelle sivustolle sekä pyrkii lisäämään niiden tunnettavuutta. Ystävänsä vinkistä palveluun liittynyt Achrén odottaa pian aukenevalta sivustolta näkyvyyttä mutta myös yhteistyömahdollisuuksia muiden suunnittelijoiden kanssa.

– Olen kaavaillut sinne myös uniikkituotteita, koska palvelu mahdollistaa sen, että asiakas voi teettää näillä suunnittelijoilla haluamiaan juttuja. Tietysti se innoittaa suunnittelemaan lisää, kun ajattelee, että isommat ihmismassat löytävät tuotteet.

Uusi palvelu pyrkii tukemaan pieniä verkkokauppoja, joita hakukoneilla on vaikea löytää. Achrén kertoo oman yrityksensä toiminnan olleen tähän asti pienimuotoista mutta syksy näyttää, kuinka uusi palvelu vaikuttaa kysyntään.

– Minulla on varastossa jonkin verran tuotteita, mutta on ihan mahdotonta sanoa, millainen kysyntä tästä tulee Verkkokaupassa on varastosaldot, jotka kertovat, jos tuotetta ei ole varastossa. Mielessä on myös uusia tuotteita, jotka haluaisin liittää sinne aika pian.

Kuvat ja teksti: Mari Mäkinen / MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme