Mainos
Mainos

Kurkista kotiimme: Lapsiperheen koti Etelä-Karjalassa

Jokakodin uudessa juttusarjassa kurkistetaan tavallisten ihmisten koteihin ja katsotaan, kuinka eri elämäntilanteissa olevat suomalaiset asuvat. Ensimmäisessä jaksossa vierailemme lapsiperheen omakotitalossa Etelä-Karjalassa.

Sisään tullessa vastaan tulvii herkullinen ruuan tuoksu. Joutsenolainen Kurttiloiden perhe valmistaa viikonlopun kunniaksi hampurilaisia.

Perhe osti vuonna 1986 rakennetun omakotitalon nelisen vuotta sitten. Tonttia on noin tuhannen neliön verran. Pihalta löytyy muun muassa yli 30-neliöinen terassi sekä aitta, johon mahdollisesti myöhemmin on suunnitteilla pihasauna.

– Parasta on, että isovanhemmat asuvat parin talon päässä. Mummolassa vieraillaan lähes joka päivä, pariskunta toteaa.

Perheen esikoinen, 3,5–vuotias Arttu osaakin jo itse kävellä kotoa mummolaan.

Muistoja maailmalta

Kurttiloiden kodissa näkyy elämä: seiniä koristavat vanhempien matkamuistot ympäri maailmaa, ja lastenhuoneessa Arttu voi 1–vuotiaan pikkusiskonsa Siirin kanssa piirtää seinään maalatulle liitutaululle.

– Alue on rauhallinen ja turvallinen.

Palvelut paranevat

Entiselle mielisairaala-alueelle aivan Kurttiloiden kodin kupeeseen nousi hiljattain massiivinen kylpylä– ja lomakompleksi. Vaikka kaikki tärkeät palvelut sijaitsevat vain vajaan viiden kilometrin päässä Imatralla, uskoo Kurttilan pariskunta lomakylän tuovan alueelle yhä enemmän aktiviteettejä.

–Voi olla, että matkailun myötä tonttien ja asuntojen hinnat nousevat, Tero ja Kati povaavat.

Järven rannalla

– Tätä tonttia emme myy, Tero ja Kati toteavat kuin yhdestä tuumin. Paikka on niin hyvä, että mieluummin laajennetaan taloa. – Isille olisi kiva saada elokuvahuone ja jälkikasvulle omat huoneet, Tero nauraa.

Perheenäiti Kati sen sijaan haaveilee keittiöremontista. – Keittiötasot uusittaisiin tummalla puulla, hän haaveilee.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä on kuitenkin Saimaa. Veneily puhtaissa luonnonmaisemissa on tärkeää koko poppoolle.

Teksti ja kuvat: Katja Nykänen

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme