Mainos
Mainos

Kurpitsasatoa

Kurpitsat ovat olleet tänäkin syksynä erittäin satoisia, meillekin on sadellut kysymyksiä miten moisesta kasviksesta säilötään tai valmistetaan ruokaa. Kaupoista ja toreilta löytyy toinen toistaan kauniimpia erivärisiä ja -kokoisia kurpitsoja. Kurpitsasta voi tehdä keittoja ja patoja. Siitä saa myös hyvän piirakan ja lisäkkeen moneen muuhun jälkiruokaan. Kurpitsat säilytetään viileässä, +8 - +12 asteen lämpötilassa.

Talvikurpitsaa voi käyttää myös kesäkurpitsan tilalla kesäkurpitsaresepteissä, poikkeuksena kuitenkin salaatit, mihin se ei sovi. Talvikurpitsa toimii niin ikään hyvänä uuniperunan sijaisena. Australiassa ja Yhdysvalloissa asuvat ulkosuomalaiset käyttävät talvikurpitsaa myös lanttulaatikon tekemiseen. Maku ja näkö on ihan sama kuin "oikeassakin" lanttulootassa. Kurpitsa säilyy syöntikelpoisen huoneenlämmössä helmikuuhun asti, jolloin sen voi muuttaa uunissa ruoaksi.

Täytetty kurpitsa toimii kätevästi ekotarjoilukulhona. Siitä voi syödä ruukkusisältöä ja kaapaista välillä itse kurpitsaa. Kurpitsan irtileikatun hatun voi laittaa päälle lakiksi, jonka voi nostaa pois, kun aletaan syömään.

Koristekurpitsatkin ovat syötäviä, mutta niiden maku on usein karvas, koska muoto ja väri ovat olleet jalostuksessa tärkeimmät ominaisuudet. Tämän kesän mielenkiintoinen uutuus on mikrokurpitsa, pyöreän litteä, oranssi-keltaraitainen ja annoskurpitsaksi sopiva. Mikrokurpitsan asemesta voit kypsentää vastaavalla tavalla uunissa esim. spagettikurpitsaa tai halkaistua vähän isompaa kurpitsaa. Kokeile kurpitsan pehmeyttä esim. hammastikulla. Kurpitsalajikkeesta ja koosta riippuen kypsennysajat vaihtelevat aika paljon.

Mikrokurpitsa

Mikrokurpitsan voi kypsentää uuniperunan tapaan mikrossa tai uunissa. Leikkaa kurpitsan pää pois ja poista siemenet. Peitä irtileikatulla hatulla tai mikronkestävällä muovilla tai kelmulla ja kypsennä mikrouunissa kunnes kurpitsa on pehmeä (noin 5 minuuttia). Poista kansi ja kuumenna vielä noin minuutti, jotta kosteus haihtuu. Tarjoa uuniperunan tapaan. Voit myös täyttää kurpitsan. Uunissa mikrokurpitsa vaatii 200 asteessa noin puoli tuntia. Voit täyttää sen myös raakana ja kypsentää täytteineen.

Spagettikurpitsa

Spagettikurpitsa on yksi kurpitsan lajikkeista. Ulkomuodoltaan se muistuttaa isoa hunajamelonia. Se on väriltään vaalea, keltainen. Spagettikurpitsan malto muuttuu kypsennettäessä spagettimaiseksi. Keskellä olevia siemeniä ei syödä. Ennen käyttöä siemenet poistetaan. Maultaan spagettikurpitsa on mieto.

Kurpitsa keitetään suolalla maustetussa vedessä tai kypsennetään uunissa noin 200 asteessa. Puolikkaan kurpitsan keittoaika on koosta riippuen noin 30 minuuttia tai paloina 15-20 minuuttia. Kypsän kurpitsan sisus kaavitaan esim. haarukalla tarjolle. Lisänä voi tarjota kasvis-, liha- tai kalakastiketta. Spagettikurpitsa käy myös pata- ja laatikkoruokiin, keittoihin ja muhennoksiin. Spagettikurpitsa sopii kypsennettynä ja jäähdytettynä raaka-raasteena tarjottavaksi tai salaattien osana. Kurpitsaa voi kokeilla lisäkkeeksi vaikka perinteisen spagetin tavoin jauheliha tai tomaattikastikkeelle. Loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria riittävät maustamaan tämän kevyen "spagetin".

Patissionkurpitsa

Patissionkurpitsa on vaalea, keltainen tai vihreä piparkakkureunainen kurpitsa. Sitä tarjotaan suolalla maustetussa vedessä keitettynä, täytettynä tai kuorrutettuna. Kuorta ja siemeniä ei syödä.

Talvikurpitsaa uuniperunan tapaan

Halkaise talvikurpitsa ja poista siemenet. Leikkaa suuret puolikkaat pienempiin sektoreihin. Mausta hedelmäliha suolalla ja pippurilla. Lisää päälle nokare voita. Kääri kurpitsapalat folioon ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 1 tunti. Tarjoa sinällään lihan tai kanan lisäkkeenä uuniperunan tapaan. Voit myös kaapia hedelmälihan irti kuorista ja valmistaa kurpitsasta sosetta perunasoseen tapaan.

Täytetty kurpitsa

4 mikrokurpitsaa tai vastaavaa
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 purjo tai sipuli
1 porkkana
2 paprikaa
persiljaa
mustapippuria
suolaa
(chiliä)
(tilkka vettä tai lihalientä)

Silppua sipuli tai viipaloi huuhdottu purjo. Raasta porkkana karkeaksi. Kuutioi paprikat ja hienonna persilja. Paahda jauheliha pannussa. Lisää joukkoon kasvikset ja kypsennä muutama minuutti. Mausta hyvin. Jos olet chilin ystävä, lisää sitä jauhelihaseoksen joukkoon.

Leikkaa kurpitsasta kansi ja poista siemenet. Jaa täyte kurpitsojen sisään ja nosta hattu päälle. Nosta kurpitsat uunipannulle tai -vuokaan leivinpaperin päälle. Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes kurpitsa on sopivan pehmeä. Tarjoa lisäksi leipää.

Kurpitsamarmeladi

2 kg talvikurpitsaa kuorittuna ja kuutioituna
3 sitruunan mehu
0,5 l vettä
2 kg sokeria

Laita kurpitsakuutiot, sokeri, sitruunoiden mehu ja vesi teräksiseen kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes kurpitsa on pehmennyt. Tiputa nokare seosta kylmälle posliinilautaselle. Jäähdytä jääkaapissa. Vedä veitsellä viilto marmeladiin. Jos viilto ei umpeudu, on marmeladi valmista purkitettavaksi. Tölkitä puhtaisiin, kuumiin tölkkeihin. Sulje tiiviisti, jäähdytetään ja säilytetään viileässä.

Kurpitsayllätys

1 keskikokoinen kurpitsa
800 g naudan suikalelihaa tai jauhelihaa
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1-2 chilipaprikaa
5 eriväristä paprikaa
3 tl sokeria
3 tl yrttisekoitusta
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 prk tomaattimurskaa
3 dl tomaattimehua 2
pakastepussia vihreitä papuja

Pese kurpitsa, leikkaa hattu irti ja koverra sisus pois. Säästä sisus kurpitsasosetta varten. Kypsennä jauheliha suuressa pannussa, lisää pilkottu sipuli, valkosipuli, hienonnettu chili ja suikaloidut paprikat. Kuullota hetki ja mausta. Kaada joukkoon nesteet ja pilkotut pavut.

Kaada kastike kurpitsan sisään ja laita hattu päälle. Kypsennä kurpitsaa vielä uunissa 180 asteessa 2,5-3 tuntia. Jos teet ruoan jauhelihasta kypsennysajaksi riittää tunti. Voit halutessasi laittaa pataan ennen uuniin laittoa 2,5 dl kypsentämätöntä riisiä, lisää silloin myös tomaattimehun määrä kaksinkertaiseksi. Riisin kanssa kypsennysaika on 2,5-3 tuntia.

Kurpitsa-sipulikeitto inkiväärikerman kera

n. 400 g kurpitsakuutioita tai n. 3 dl kurpitsasosetta
2-3 (n.300 g) sipulia
2 porkkanaa
1-2 perunaa
3-4 valkosipulin kynttä
2-3 rkl öljyä
n. 1 1/2 l kana- tai kasvislientä mustapippuria
n. 1 tl timjamia
ripaus chiliä
1-2 rkl sitruunamehua
(1/2-1 pss pakastemaissia)
pinnalle:
4-8 rkl keitettyä riisiä
1/2 dl kermaa vaahdotettuna
raastettua tuoretta inkivääriä tai inkiväärijauhetta
persiljaa tai muuta yrttiä

Lohko kuoritut sipulit, perunat ja porkkanat. Silppua valkosipulit. Kuullota kasviksia hetki öljyssä. Lisää liemi ja keitä kunnes kasvikset ovat aivan pehmeitä. Soseuta. Jos käytät kurpitsasosetta, lisää se tässä vaiheessa. Mausta keitto chilillä mieleiseksesi ja sitruunamehulla. Lisää tarvittaessa lientä, jos keitto on liian sakeaa. Tarkista maku. Halutessasi voit lisätä keittoon pienen pussillisen pakastemaissia soseuttamisen jälkeen. Mausta kermavaahto inkiväärillä. Kauho keittoa lautaselle, nosta keskelle vähän kypsää riisiä ja liruttele löysää inkiväärikermaa keiton pinnalle. Koristele vihreällä. Tarjoa höyryävän kuumana alkukeittona tai kevyenä pääruokakeittona.

100 grammaa kurpitsaa sisältää:
25 Kcal energiaa
92 g vettä
1 g proteiinia
0,1 g rasvaa
4,8 g hiilihydraatteja
1,7 g ravintokuitua
160 mikrog A-vitamiinia
0,05 mg tiamiinia
0,11 mg riboflaviinia
0,6 mg niasiinia
9 mg C-vitamiinia
340 mg kaliumia
21 mg kalsiumia
44 mg fosforia
0,8 mg rautaa

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme