Mainos
Mainos

Kuvat: Kurkistus Asuntomessuille – tällaista luvassa

Asuntomessut Vantaan Kivistössä avautuvat perjantaina. Katso kuvat innostavista ideoista ja yksilöllisistä ratkaisuista.

Messualueen monipuolisuus näkyy paitsi erilaisissa asumismuodoissa, myös talojen ulkonäössä. Ympyränmuotoiselta alueelta löytyy sekä perinteistä että modernia rakentamista. Messualueen persoonallisuutta korostavat värikkäät talot.

Väreistä muun muassa oranssi, punainen ja violetti ovat taloissa edustettuna.

– Messualueen keskipistettä, Tiikerinsilmää, voi kutsua asukkaiden yhteiseksi olohuoneeksi. Tiikerinsilmästä maisemat ovat kerrassaan upeat. Jo yhdellä silmäyksellä näkyy lomittain eri kokoisten talojen julkisivuja ja vihreitä puutarhoja. Taustalla on metsää, Kvartsijuonenpuistoa ja viljelypalstoja. Tiikerinsilmässä on mahdollisuus olla tapahtumien keskipisteessä, mutta samalla kivenheiton päässä voi rentoutua ja rauhoittua luonnossa, aluevalvoja Tiina Rantala kertoo.

Messualue on osa Kivistön asuinaluetta, johon tulee asuntoja yli 20 000 ihmiselle. Työpaikkoja Kivistöön on tulossa suunnilleen saman verran.

– Vantaa on useiden keskustaajamien ympärille rakentunut verkostokaupunki, jossa suurin osa ihmisistä asuu kilometrin säteellä juna-asemasta. Asemien ympärille keskittynyt asuminen mahdollistaa palveluiden hyvän saavutettavuuden, kaikki tarvittava on 15 minuutin päässä. Kehärata mahdollistaa uusien kaupunkikeskusten rakentamisen, ja Kivistö on yksi tulevaisuuden keskuksista, toteaa Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen.

Hän jatkaa, että kohtuuhintaisuus on kaupungin tavoite Kivistössä. Se on mahdollista saavuttaa pitämällä niin tonttien kuin asuntojenkin koko kohtuullisena. Elämisen edullisuutta lisää toimiva joukkoliikenne.

– Asuntomessut Vantaalla lisää sykettä Vantaan kesään. Mittava tapahtuma tuo kaupunkiimme matkailijoita niin läheltä kuin kaukaa. Onhan Vantaalle helppo tulla eri puolilta Suomea, naapurimaista ja kauempaakin, Nenonen sanoo.

Lähde: Asuntomessut 2015

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme