Mainos
Mainos

Lähipiiri raivoissaan – sydänvikainen pikkupoika käännytettiin pois kolmesta esikoulusta

Sukulaiset yrittävät raivoisasti taistella neljävuotiaan pojan oikeuksien puolesta. Poika käännytettiin kolmesta esikoulusta terveysongelmiinsa vedoten. 

Harvinaisesta sydänviasta kärsineelle George Hallille annettiin syntymähetkellä vain päivä elinaikaa. Vauvan keuhkovaltimo ja aortta olivat kehittyneet väärinpäin, eikä lapsen uskottu selviytyvän.

Sitkeä poika kuitenkin taisteli sinnikkäästi henkensä puolesta, vaikka ensimmäisen elinvuotensa aikana poika joutui kokemaan peräti viisitoista vaativaa operaatiota, mukaan lukien viisi avosydänleikkausta.

Vaikka suurimmat huolet ovat nyt takana päin, neljävuotiaan pojan vaikeudet eivät kuitenkaan ole täysin ohitse. Pojan perheellä on ollut vaikeuksia löytää lapselle esikoulua, joka hyväksyisi pojan terveysongelmat.

Mikään ei ole muuttunut sadassa vuodessa

Suurin ongelma liittyy pojalle tehtyyn trakeostomiaan. Hengitysongelmien vuoksi pojan henkitorveen on tehty reikä hengityksen varmistamiseksi.

– Georgen on täytynyt taistella ja selviytyä läpi koko elämänsä, ja nyt hänen täytyy taistella myös koulutuksesta, isoäiti Nicola Garbutt kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kurkkuun asetetun putken avulla hengittävän pojan perhe on saanut terveydenhuollolta rahallista tukea, jotta he voivat palkata hoitajan auttamaan Georgea koulupäivän aikana. Tämä ei kuitenkaan ole helpottanut esikoulun etsintää.

Lastenhoitajana toimivan Garbuttin mukaan jo kolme esikoulua on kieltäytynyt ottamasta poikaa vastaan huolimatta siitä, että pojalla ei ole todettu olevan minkäänlaisia oppimisvaikeuksia. Isoäiti on asiasta järkyttynyt, sillä hänen mukaansa pojalla on täysi oikeus yleisopetukseen.

– Se on vastenmielistä ja vain niin turhauttavaa. Elämme vuotta 2016, emme 1916. Nykypäivänä luulisi, että pystyisimme näkemään muutakin kuin vamman.

Isoäidin mukaan George on vain normaali poika, joka haluaisi mennä kouluun ja saada ystäviä. Hänen mukaansa täysin oppimiskykyisten lapsen lähettäminen erityiskouluun vain hengitysputken takia on syrjintää.

Asioihin tuli kuitenkin hiljattain muutos.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Viime keskiviikkona Garbutt ilmoitti Facebookissa ilouutisen. Taistelu oli tuottanut tulosta ja George oli hyväksytty esikouluun, ja poika on asiasta erittäin onnellinen. Tämä on Garbuttin mukaan osoitus siitä, että koskaan ei kannata luovuttaa, vaan taistella oikeuksiensa puolesta.

Tiedätkö miten toimia, jos lapsesi joutuu kiusatuksi?


Lähde: CatersNews

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot