Mainos
Mainos

Laihduttaja, vältä näitä kohtalokkaita virheitä

Joulun aikana ei liiemmin tule laihduttamista pohdittua, mutta kannattaa napata vinkit jo esimerkiksi vuodenvaihdetta mielessään pitäen.

Laihduttajat tekevät usein muutamia virheitä, joiden takia kilojen karistaminen tuntuu normaaliakin haastavammalta.

Kiellät lempiruokiesi syömisen

Useimpien henkilöiden mieluisimpien ruokien joukkoon lukeutuvat epäterveelliset ja rasvaiset ruoat. Hampurilaisia ja pitsoja ei kannata tyystin kieltää, sillä yleensä vaikeasti tavoiteltavien asioiden perään tekee mieli rynnätä. Ruokavalio tasapainottuu takuulla, kun ajoittain sallit itsesi nautiskella myös lempiruokiesi parissa.

Odotukset ovat liian korkealla

Ihmiset olettavat painon putoavan hyvinkin nopeasti, mutta usein liian suuret ja mahdottomat odotukset vaikuttavat heikentävästi urheilumotivaatioon. Hiljaa hyvä tulee -sanonta, pätee myös painonpudotukseen.

Annosten välistä jättäminen

Laihduttaessa saattaa tuntua fiksulta jättää esimerkiksi lounas välistä, mutta niin se ei ole. Annoksia välistä jättävät henkilöt yleensä korvaavat tämän lounaan ylensyömällä seuraavan annoksen päätyessä nenän eteen. Vältä siis ylimääräinen syöpöttely syömällä tasaisin aikavälein.

Syöt liian vähän

Laihduttajan kannattaa huomioida, että hän saa tarpeeksi ravinteita annoksistaan. Muutoin keho kärsii ja lihaksetkaan eivät takuulla kasva.

Syö vain nälkäisenä

Osa saattaa noudattaa jotain tiukkaa ruokavaliota, jossa myös kellonajat on määritelty. Aina ei tietenkään välttämättä ole nälkä juuri tähän kyseiseen aikaan. Voitkin syödä sen kyseisen lounaan kunhan olet nälkäinen. Älä kuitenkaan jätä ateriaa välistä, vaan syö se nälkäisenä.

Ajattelutapa

Usein ajatellaan, että urheilusuorituksen jälkeen saa syödä mitä vain. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Treenin jälkeen ei voi olla aivan varma, miten paljon kaloreita on tullut kulutettua, joten ei kannata herkutella liikaa.

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot