Mainos
Mainos

Laihdutuksen tavoitteena on pysyvä painonhallinta

Suomalaisilta löytyy liikakiloja arviolta noin 32 miljoonan kilon verran. Aikuisista suomalaisista puolet on ylipainoisia ja lähes viidennes reilusti lihavia. Laihduttaminen onkin tavallista ja sitä harrastetaan vaihtelevalla menestyksellä sadoin eri tavoin. Tutkimusprofessori Antti Aro Kansanterveyslaitokselta muistuttaa, että kuka tahansa pystyy laihduttamaan, mutta ratkaisevin asia on saavutetun painon ylläpito. Aro puhui pysyvästä painonhallinnasta Painonvartijoiden tiedotustilaisuudessa keskiviikkona Helsingissä.

Koska ylipaino johtuu tavallisesti vääristä ruokatottumuksista ja arkiliikunnan vähentymisestä, eivät normaalipainon ylläpitoon tepsi vippaskonstit ja eksoottisen kuuloiset dieetit. Aron mukaan onnistunut painonhallinta edellyttää pysyviä käyttäytymistapoja, jotka ovat ravitsemuksellisesti kelvollisia ja käyttäjälleen siedettäviä. Keskeisintä on huolehtia tasapainosta energian saannin ja kulutuksen välillä.

Kasvisvoittoinen ravinto painonhallinnan perusta

Pysyvään painonhallintaan ei vaadita erikoisdieettejä, pillereitä tai puristeita, vaan aivan tavallista monipuolista perusruokaa. - Painonhallintaan sopiva ruokavalio on juuri se sama, jota suositellaan terveellisenä ruokavaliona koko väestölle, Antti Aro tähdensi. Ruokavalion perustana ovat vilja, peruna ja muut kasvikset sekä marjat ja hedelmät. Riittävä monipuolisuus edellyttää lisäksi vähärasvaisia maitovalmisteita, tilkan kasviöljyä ja silloin tällöin kalaa. Muut ruoka-aineet Aro neuvoo jättämään juhlahetkiä varten.

Yksi liikakilojen kertymisen keskeinen osatekijä on arkiliikunnan ja muun liikunnallisen aktiivisuuden väheneminen. Siksi painonhallinta vaatii onnistuakseen myös säännöllistä liikuntaa. - Liikunta on oleellinen osa järkeviä ruokailutottumuksia, tutkimusprofessori Aro muistutti.

(Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot