Mainos
Mainos

Lammasta ja karitsaa grillillä ja Grillauskastike kesäkurpitsalle 23.7.1999

Toimittaja Sari-Leena Heilanen Lammasta ja karitsaa grillillä

n. 500g karitsan ulkofileetä tai n.500g
lampaan sisäfileetä

Kastike:

2 dl oliiviöljyä
2 dl tuoretta persiljaa
1 dl tuoretta basilikaa
1/2 dl tuoretta meiramia
mustapippuria myllystä, chilipippuria
suolaa
Kaada laakeaan mieluiten kannelliseen astiaan oliiviöljyä. Hakkaa sekaan tuoreet yrtit. Mikäli käytät kuivattuja yrttejä muista, että niiden maku on vahvempi, joten puolet reseptin määrästä riittää.
Mausta vielä kastike musta- ja chilipippurilla ja suolalla. Asettele lihat astiaan niin että ne peittyvät marinadiin mahdollisimman hyvin. Samaa marinointikastiketta voit käyttää lihan sivelyyn grillauksen aikana. Anna lihan olla marinadissa mieluiten yön yli, muutamakin tunti riittää. Kuumenna grilli hyvin ja grillaa liha niin että se ei ole läpikypsää, vaan sisältä löytyy pilkahdus punaista.

Grillauskastike kesäkurpitsalle


2-4 pientä kesäkurpitsaa
1dl oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
yrttisuolaa
Pese pienet kesäkurpitsat ja siivuta ne ohuiksi esim. juustohöylällä. Laita astiaan öljy, puristetut valkosipulinkynnet ja yrttisuola. Laita kesäkurpitsat hetkeksi sekaan ja laita kypsentymään grillille joko paistinpannulle, parilalle tai valmista kesäkurpitsat muurikalla.
Tarjoa aterian kanssa grillillä lämmitettyä ranskanleipää, jonka pintaan olet sivellyt valkosipulivoita ja raikas vihersalaatti kruunaa maukkaan viikonvaihteen aterian.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme