Mainos
Mainos

Lapsi mukaan töihin marraskuussa! Uusi teemapäivä opettaa lapsille työn merkitystä

Marraskuun 18. päivä vietetään Lapsi mukaan töihin -teemapäivää, jonka tarkoituksena on tutustuttaa lapset aikuisten arkeen. 

Marraskuun puolivälissä viikolla 46 Lastensuojelun Keskusliitto sekä työ- ja elinkeinoministeriö kannustavat suomalaisia ottamaan lapset mukaan työpaikoille ja viettämään kansallista Lapsi mukaan töihin -päivää. Samalla viikolla vietetään myös YK:n lapsen oikeuksien viikkoa. 

Teemapäivä ei toivon mukaan jää vain yhteen kertaan, sillä päivästä on tarkoitus tehdä kansainvälisten esimerkkien tavoin jokavuotinen. Samanlaista päivää vietetään muun muassa Yhdysvalloissa ja Englannissa. 

Päivä tutustuttaa lapset aikuisten maailmaan 

Lapsi mukaan töihin -päivän tarkoituksena on tutustuttaa lapset aikuisten maailmaan. Päivän aikana lapset pääsevät näkemään, missä heidän vanhempansa työskentelevät ja minkälaista työtä he oikein tekevät. Kampanjan nettisivujen mukaan myös työpaikkojen on hyvä nähdä työntekijöiden lapsia.

Päivän tarkoituksena ei ole teettää lapsilla töitä, vaan lähinnä tutustuttaa heidät aikuisten arkeen. Myöskään koko päivää työpaikalla ei tarvitse viettää, vaan muutama tunti riittää hyvin. 

Kampanjan Facebook-sivuilta selviää, että työttömyys ei ole este Lapsi mukaan töihin -päivän viettämiselle. Mikäli lapsen vanhemmilla ei ole työtä, lapsen isovanhempi, kummi tai muu läheinen aikuinen voi ottaa lapsen mukaan omalle työpaikalleen.

Kampanjan nettivuilla voit ilmoittaa työyhteisösi mukaan tai haastaa muut mukaan päivän viettoon. Lue lisää täältä

Toivottavasti lapset osaavat käyttäytyä työpaikoilla paremmin kuin nämä aikuiset.


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme