Mainos
Mainos

Lastenruokia syödään Suomessa eniten maailmassa

Valmiiden lastenruokien kulutus Suomessa on maailman huippuluokkaa. Suomalaisnaperoille syötetään parin ensimmäisen ikävuoden aikana keskimäärin 120 kiloa valmisruokaa vuodessa, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa.

Lastenruokien markkinajohtaja on Suomen Nestl noin 40-45 prosentin markkinaosuudella. Nestl n tuotemerkkejä ovat Piltti, Bona ja Nestl Nan-äidinmaidonkorvike. Valion Tutteli-maitojen, -vellien, -puurojen ja -soseiden osuus on noin 40 prosenttia markkinoista, ja alan tuoreimman tulokkaan eli Arla Foodsin Semper-tuotesarjan markkinaosuus on vajaa kymmenen prosenttia. Ravintoarvoltaan huippuunsa hiottuja lastenruokia syövät pikkulasten lisäksi myös urheilijat, painijat ja linjoistaan huolehtivat nuoret naiset.

Työssäkäynti lisää lastenruokien kysyntää

Suomen Nestl n toimitusjohtaja LARS FIN R arvelee, että teollisten lastenruokien kova kysyntä Suomessa on monen tekijän yhteissumma, ja taloudellinen hyvinvointi näkyy myös lastenruokien kulutuksessa. - Meillä molemmat vanhemmat käyvät yleensä töissä, ja toisaalta lastenruokien vanhat tuotemerkit koetaan tutuiksi ja turvallisiksi. Mikroaaltouunissa lämmitettävä ruoka on nopea tapa tarjota lapselle tasapainoisia aterioita, Fin r selvittää.

Lastenruokien kulutus lisääntyi viime vuosikymmenen alkupuolella melko tasaisesti vuodesta toiseen, mutta viimeisten viiden vuoden aikana kulutuksessa ei ole tapahtunut kovin suuria heilahteluja puoleen tai toiseen. Tuotepäällikkö Susanna Aro Arla Foodsilta huomauttaa, että syntyvyys on Suomessa laskussa, mutta valmiiden lastenruokien käyttö per perhe puolestaan kasvaa. - Syntyvyyden laskusta huolimatta kulutus säilyy tasaisena, kun lapsiperheissä käytetään aiempaa enemmän valmiita ruokia, hän toteaa.

Kansainvälisiä makuja yhä laajemmalle ikäryhmälle

Suomen tunnetuimmat lastenruokamerkit ovat Piltti ja Bona, jotka Nestl hankki omistukseensa viime vuosikymmellä. Kumpikin tuotemerkki valmistetaan nykyään Turussa, johon Bonan valmistus siirtyi Ruotsista muutama viikko sitten. Piltin valmistuksen aloitti jo 1950-luvulla Huhtamäki, ja Chymos lanseerasi Bonan 1970-luvulla. Suomen Nestl aikoo pitää molemmat tuotemerkit markkinoilla

Ruotsalainen Semper tuli Suomen lastenruokamarkkinoille viime vuosikymmenen puolivälissä. Sen tulon myötä muidenkin valmistajien tuotevalikoma on laajentunut suomalaisista perusruokalajeista yhä eksoottisempiin ateriavaihtoehtoihin, ja samalla pikkulasten makumaailma on avartunut samaan tapaan kuin aikuisten. - Lastenruoan kanssa ei voi kovin kokeileva olla, mutta kenties Semper-valikoimassa on enemmän makuja maailmalta kuin muilla valmistajilla, miettii tuotepäällikkö Aro Arla Foodsilta. Hän kertoo, että kuluttajat ovat toivoneet esimerkiksi lisää kasvisvaihtoehtoja lastenruokavalikoimiin.

Suomen Nestl n toimitusjohtaja Fin r huomauttaa, että kansainvälistymisen lisäksi lastenruokatarjontaa on laajennettu aivan pienimmistä lapsista vähän vanhempiin ikäryhmiin. - Markkinoille on tullut hieman tuhdimpia junior-tuotesarjoja, jotka on tarkoitettu yli 2-vuotiaille lapsille. Samaan tapaan kilpailijoilla on esimerkiksi jogurteissa erityisesti pikkulapsille suunnattuja tuotteita, jotka venyttävät jogurttien kuluttajakuntaa kouluikäisistä nuorempiin lapsiin, Fin r selvittää.

Luomun suhteen tulllaan hieman jälkijunassa

Viime vuosien luomutrendi on ulottunut myös lastenruokiin asti, joskin tälle tuotesektorille se tuntuu tulevan hieman jälkijunassa. Alan uranuurtajaksi voi kutsua pientä kontionlahtelaista EloEvästä, joka on valmistanut kotimaisia luomulastenruokia jo muutaman vuoden ajan. Nestl lläkin luomuvaihtoehtoja on kourallinen, ja myös Valion valikoimaan tulee vuodenvaihteessa ensimmäinen Tutteli-luomupuuro. Arla Foodsin Semper-valikoimassa sen sijaan ei ole luomua lainkaan. - Luomua oli meillä joskus koemarkkinoinnissa, mutta ainakaan silloin se ei mennyt kaupaksi, kertoo tuotepäällikkö Aro Arla Foodsilta.

Suomen Nestl n Lars Fin r arvelee, että luomulastenruokien kulutus on Suomessa suhteellisen pientä, koska myös perinteiset lastenruokia pidetään puhtaina ja hyvinä. - Esimerkiksi Keski-Euroopassa luomulastenruoilla on kovempi kysyntä, Fin r toteaa.

Lastenruokien pääraaka-aineet ovat suomalaisia tai ruotsalaisia

Fin rin mukaan Piltin ja Bonan valmistuksessa käytetään suomalaisia raaka-aineita aina kun se on hinnan ja laadun puolesta mahdollista. - Käytämme paljon länsisuomalaisia vihanneksia, ja tällä hetkellä kaikki käyttämämme liha on suomalaista. En kuitenkaan näkisi mitään esteitä myös pohjoismaista hankintaa vastaan, hän sanoo.

Myös Valion Tutteli-vellien ja -puurojen pääraaka-aineet ovat suomalaisia. Semper-tuotteet puolestaan valmistetaan Ruotsissa, ja valmistuksessa käytetään mahdollisimman paljon sikäläisistä raaka-aineista. Eksoottisista hedelmistä tehdyissä soseissa raaka-ainepohja on tuontipainotteinen kaikilla valmistajilla. Äidinmaidonkorvikkeista ainoa täysin suomalainen on Valion Tutteli, jota yhtiö valmistaa myös Keskolle Napero-tuotemerkillä. (Finfood)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme