Mainos
Mainos

Laturipalo tuhosi ruotsalaisperheen kodin – muistatko noudattaa käyttöohjeita?

Ruotsalaisperheen koti tuhoutui palossa, joka sai alkunsa iPodin laturista. Tukesista kerrotaan, että virtalähteiden ongelmat ovat tuttuja Suomessakin.

Aftonbladet uutisoi Hesselsin perheestä, joka menetti kotinsa tuhoisan tulipalon seurauksena. Tulipalo sai alkunsa, kun perheen tytär laittoi iPodinsa lataukseen ja meni sitten keittiöön laittamaan ruokaa. Tytär havahtui syödessään eriskummalliseen ääneen, joka paljastui roihuavaksi tulipaloksi.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Jari Tuomi kertoo, että Tukesille ilmoitetaan kuukausittain epäilyjä vaatimusten vastaisista latureista. Virtalähteissä esiintyy ongelmia, jotka saavat aikaan sähköiskun tai jopa tulipalon vaaran.

Tällainen tilanne tuli vastaan kesällä Suomessa, kun 13-vuotias poika sai näpeilleen leimahtaneesta iPhone-laturista sähköiskun ja palovamman. Tuomi sanoo, että koska tapaus uutisoitiin laajasti, Tukesiin tuli tavallista enemmän ilmoituksia Applen viallisista latureista. Tuomi kannustaakin ihmisiä ilmoittamaan turvallisuusuhista suoraan Tukesille, sillä vaikkei toimenpiteisiin heti ryhdyttäisi, kaikki ilmoitukset rekisteröidään.

Käytä laitteita turvallisesti

Tuomi muistuttaa, että tärkeintä turvallisen käytön kannalta on noudattaa käyttöohjeita ja varmistaa, että käyttöympäristö on turvallinen.

– Tuntuu liian kovalta vaatimukselta, että laitteita pitäisi jatkuvasti käytön aikana valvoa. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että laturin päällä ei ole kankaita, jotka syttyisivät mahdollisista kipinöistä. Syttyvää materiaalia ei kannattaisi olla myöskään laturin alla.

Tuomi kehottaa käyttämään järkeä, kun käyttää sähkölaitteita. Mikäli laitteessa tai virtalähteessä on vaurion merkkejä tai esimerkiksi irtonaisen osan helinää, voi olla viisasta lopettaa käyttö. Laturin pitäisi myös aina olla yhteensopiva laitteen kanssa. Muussa tapauksessa ylikuormittuminen voi aiheuttaa vaaratilanteen.

Maaret Tiensuu, maaret.tiensuu(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme