Mainos
Mainos

Laulajatähti haluaa vuokralaisen kummitustaloonsa

Oscar-palkittu laulaja Adele haluaa muuttaa Englannin etelärannikolle ja antaa jollekin toiselle mahdollisuuden vuokrata West Sussexissa sijaitsevan kartanon, jossa tähden mukaan kummittelee.

Brittilaulaja Adele on saanut tarpeekseen West Sussexissa sijaitsevasta kartanosta, jota tähti on vuokrannut viime vuoden helmikuusta lähtien 18 000 eurolla kuussa. Adele on muuttamassa yhdessä aviomiehensä ja pienen poikansa kanssa eteläiseen Englantiin.

Lock House -nimellä tunnettu kartano onkin taas vuokramarkkinoilla. Tuleva vuokralainen saa pulittaa kartanossa asumisesta 2700 euroa viikoittain. Vuokrattavana olevassa kartanossa on huimat kymmenen makuuhuonetta sekä saman verran kylpyhuoneita. Lisäksi kartanosta löytyy kolme olohuonetta, upea keittiö, biljardihuone sekä uima-altaat sekä sisätiloissa että ulkona. Pihamaalta löytyvät myös tenniskenttä, laskeutumispaikka helikopterille sekä oma kolmen makuuhuoneen ja kolmen kylpyhuoneen mökki henkilökunnalle. Kartanon ympärillä on tiluksia kymmenen hehtaaria.

8,5 miljoonan euron arvoinen kartano on entinen luostari ja Adelen kerrotaan kuulleen kartanosta epämääräistä kolinaa. Kauhistunut laulaja vakuuttui, että talossa kummittelee ja palkkasi entisen kuljettansa asumaan kanssaan. Kolmikymppinen kuljettajasta henkivartijaksi muuttunut nainen piti Adelelle seuraa kotona ja matkoilla yli 100 000 euron vuosipalkkaa vastaan.

– Hän on varma, että siellä kummittelee. Hän tietää sen uskonnollisesta historiasta ja se on iso paikka olla yksin keskellä yötä, Adelen ystävä paljasti The Sun -lehdelle viime vuonna.

LUE MYÖS:


Hannakaisa Taskinen / Jokakoti.fi

Lähde: celebritynetworth.com, thesun.co.uk, nydailynews.com

Kuvat: Splash News

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot