Mainos
Mainos

Laura Voutilaiselle jättisähkölasku – näin seuraat omaa kulutustasi!

Omituisen iso sähkölasku maalämmöllä lämpiävässä talossa kielii siitä, että lämmitysjärjestelmä ei toimi niin kuin sen pitäisi. Artisti Laura Voutilaisen kodissa kävi juuri näin. Laura ja energia-asiantuntija Airi Laakkonen kertovat, miten vika löydettiin, ja miten omaa sähkönkulutusta voi seurata.

Vuoden energiaperhe -kisassa mukana oleva Laura Voutilaiselle ääni on tärkeä työkalu. Siksi kotoa löytyy höyrykaappi, sekä rentoutumiseen tarkoitettu poreallas. Nämä eivät kuitenkaan osoittautuneet energiasyöpöiksi, vaan vika löytyi maalämmöstä.

– Tiesimme jo etukäteen, ettei maalämpö toiminut siten kuin piti. Kysyimme neuvoa ja apua useasta paikasta, mutta kukaan ei oikein osannut auttaa. Nyt sitten löydettiin syy: systeemiin ei tule lämmintä vettä sillä tavoin kun pitäisi, kun termostaatti käskee että tuo lämmintä vettä, niin se ei tule oikealla tavalla, hän kertoo.

Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkonen kertoo, että jos energiaa kuluu enemmän kuin muissa talouksissa, on syy hyvä selvittää.

– Varsin monella sähköyhtiöllä on tuntirekisteröivät mittarit, joiden avulla voi verkkosivuilla seurata kulutustaan vuorokauden viiveellä, hän kertoo.

Jos kulutuksesta löytyy piikkejä tai jos se on selkeästi suurempi kuin esimerkiksi edellisvuonna, kannattaa asiaa lähteä selvittämään.

Lähde: Deski

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot