Mainos
Mainos

Leikkaa nurmi tehokkaasti – ethän sorru yleiseen mokaan?

Moni leikkaa nurmikon aivan liian lyhyeksi. Heinäkasvin ylä- ja alaosa seuraavat toisiaan. Jos ruohon leikkaa liian lyhyeksi, kasvi lyhentää automaattisesti juuristoaan, ja kasvi heikkenee, Tee Itse -lehti varoittaa.

Jos ruoho on päässyt kovin pitkäksi esimerkiksi loman aikana, on parempi leikata se useampaan kertaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että leikkaa ruohon pituudesta korkeintaan kolmanneksen jokaisella leikkuukerralla.

Useimmille on selvää, että ruoho on leikattava noin kerran viikossa kasvukautena. Leikkuun tarpeellisuuden huomaa selvästi, kun ruoho alkaa näyttää hieman korkealta ja tuuhealta. Useimmat hoitavat leikkuun viikonlopun aikana.

Pituus vuodenajan mukaan

Sen sijaan moni ei ymmärrä leikkaavansa itse asiassa ruohon liian lyhyeksi. Monet leikkaavat nurmen käyttäen laitteessa tehtaalla asetettua leikkuukorkeutta, mikä on sääli ja häpeä!

Jos käytät puoli minuuttia aikaa leikkurisi leikkuukorkeuden säätöön ruohosi kasvukauden mukaan, saat nurmikostasi kestävän ja kauniin paljon helpommin.

Milloin ruoho pitää leikata?

Nurmikot leikataan Suomessa keskimäärin huhti–toukokuusta syys–lokakuuhun. Keväällä ensileikkuun aikoihin nurmen pitäisi olla kuiva ja routimaton, eikä leikkuuta tulisi aloittaa, ennen kuin ruoho on vähintään 6–8 senttiä pitkää.

Lisäksi on parasta, että leikkaa vain ruohon yläosan. Ruohoa ei saisi koskaan leikata 4 senttiä matalammaksi, sen sijaan sitä voi leikata niin usein kuin mieli tekee. Näin nurmesta tulee elinvoimainen ja se selviää esimerkiksi paremmin kilpailijoistaan; rikkaruohoista ja sammaleesta.

Hyvin lyhyt ruoho pilaa juuret

Aikaa ei siis kannata yrittää säästää leikkaamalla nurmi kerralla kovin lyhyeksi. Tämä aiheuttaa nurmikolle stressiä, heikentää juuristoa ja rikkaruohonsiemenet valtaavat nurmen huomattavasti helpommin.

Kevät: Keväällä nurmikkoa ei siis tule leikata alle 4 sentin pituuteen, ja sama pätee syysleikkuuseen. Vain näin ruoholla on paremmat mahdollisuudet nauttia yhä niukemmasta päivänvalosta ja suojautua samalla myös paremmin roudalta.

Kesä: Kasvun ollessa kiihkeimmillään kesäaikaan (heinä–elokuussa), leikkuukorkeutta kannattaa nostaa edelleen. Mitä korkeampi ruoho, sitä vahvempi ja vastustuskykyisempi se on. Pidempi ruoho kestää paremmin myös mahdollista pidempää kuivaa kautta.

Syksy: Syksyllä tehdään kauden viimeinen leikkuu. Tällöin ruohon tulisi olla noin 4–5 senttiä pitkää, jotta se kestäisi hyvin pitkän talven yli. Jos ruoho on tätä pidempää, sienikasvuston riski lisääntyy merkittävästi.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Tee Itse -lehden kanssa.

Muita Tee Itse -lehden artikkeleita:

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme