Mainos
Mainos

Lentoemäntien paljastukset karseimmista asiakkaista: "En tule ikinä ymmärtämään, miksi mies teki niin"

Yläilmoissa työskenteleminen palauttaa jalat pilvilinnoista nopeasti maan pinnalle.

Katso yllä olevalta videolta, miten lentokoneruokaa valmistetaan.

Lentohenkilökunnan Association of Flight Attendants -järjestön tekemän tutkimuksen mukaan jopa 68 prosenttia lentoemännistä on kokenut työssään seksuaalista häirintää. Vain 7 prosenttia kertoi, että häiriköijä oli työtoveri. Monesti siis sopimattomaksi heittäytyi matkustaja.

Seksuaalinen häirintä ei ole ainoa lentoemännän työn haittapuoli. Vice-sivusto haastatteli kahta lentoemäntänä työskentelevää naista. 30-vuotiaat Milla ja Elena kertoivat, että työ yläilmoissa ei aina todellakaan hymyilytä. Naisten nimet on muutettu.

Seuraaviin ikäviin asioihin kyseiset lentoemännät sanovat törmänneensä.

Eritteitään esittelevät aikuiset

– Kerran eräs matkustaja oli niin vahvassa humalassa, että oksensi oksennuspussiinsa. Laskeutumisen jälkeen mies tuli luokseni ja piti pussia naamani edessä. Ennen kuin hän läjäytti sen kädellään rikki, mies kertoi minulle oksentaneensa. Oksennusta lensi kaikkialle, myös päälleni. En tule ikinä ymmärtämään, miksi mies teki niin, Milla kertoo.

Elenalla on kertomus toisesta päästä.

– Eräs matkustaja kakkasi alleen keskellä lentoa. Koko kone haisi hirveältä. Muut matkustajat olivat tulla hulluiksi, lentoemäntä kertoo.

Kymppikerhoon halajavat

– Todistin kerran hyvin humalassa olevaa pariskuntaa, joka istu ensisilmäykseltä täysin normaalisti vieretysten. Pystyin kuitenkin näkemään, että mies sormetti naista huovan alla, Milla kertoo.

Aina ei aktia ole edes huopaa peittämässä.

– Kerran myöhäislennolla viisikymppinen pariskunta harrasti seksiä bisnesluokassa. Nainen ratsasti miehen päällä muusta maailmasta piittaamatta, Elena kertoo.

Hän lisää, että tällaisissa tapauksissa annetaan tavallisesti varoitus. Mikäli se ei toimi, saattaa henkilökunta kuuluttaa asiasta kaikille matkustajille. Tämä lienee hyvä pitää mielessä, mikäli kymppikerhoon mielii.

Humalaiset matkustajat

– Työskentelen tavallisesti bisnesluokassa. Joskus sinne tulee isoja kihoja, jotka juovat runsaasti samppanjaa jo ennen koneen nousua. Lennon aikana he tulevat niin känniin, etteivät edes pääse itse ylös tuolistaan. Toisinaan he taas ärsyyntyvät ja alkavat rikkoa juomalaseja, Elena kertoo.

Myös toinen haastatelluista lentoemännistä on sitä mieltä, että ennen koneen nousua juovat asiakkaat ovat pahimpia.

– Ongelma on siinä, että jos on jo pienessä hiprakassa maan pinnalla, yläilmoissa on kaatokännissä. Kerran jouduimme tekemään hätälaskun naurettavan päissään olevan miehen vuoksi, Milla sanoo.

Törkyturvat

– Eräs kanta-asiakkaamme alkoi kerran matkia minua, kun toivotin matkustajat tervetulleeksi lennollemme. Sen jälkeen hän kysyi minulta, voisiko vaihtaa paikkaa. Mies ei halunnut istua vaimonsa vieressä. En pystynyt toteuttamaan toivetta. Mies kutsui minua sen johdosta tyhmäksi ja sanoi, että minulla on ”huoran pää”, Elena kertoo.

Hänen mukaansa tällaiset asiakkaat voivat saada porttikiellon lentoyhtiön lennoille.

– Toisella lennolla nainen alkoi huutamaan minulle, koska ruokana oli pastaa. Hän meni niin pahasti raiteiltaan, että kanssamatkustajan oli puututtava tilanteeseen, Elena jatkaa.

Seksuaaliset häiriköijät

Ja sitten se seksuaalinen häirintä. Kun yli puolet lentoemännistä kokee seksuaalista häirintää, ei liene ihme, että niin ovat haastatellut Milla ja Elenakin.

– Eräs miespuolinen matkustaja kirjoitti oksennuspussiin, että haluaisi panna henkilöä, joka on lennolla töissä. Mies antoi pussin minulle. Se oli todella epäkunnioittavaa, Milla kertoo.

Häirintä voi jatkua myös lennon jälkeen.

– Yksi kanta-asiakas sanoi haluavansa näyttää minulle kaupunkia. Olin iloinen tarjouksesta, sillä kollegani eivät halunneet lähteä ulos. Tavatessamme lennon jälkeen mies kysyi, kuinka vanhoja miehiä yleensä tapailen. Hän lisäsi, että vaikka oli vanhempi, hänellä oli nuori sydän ja paksu lompakko. Sen jälkeen mies ehdotti suutelua. Onneksi hän ymmärsi kieltäytymiseni, eikä jäänyt vonkaamaan, Elena kertoo.

Lähde: Vice

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme