Mainos
Mainos

Lukijoilta täystyrmäys: Halloween ei kuulu Suomeen!

Koti-osion kyselyyn vastanneista vain viidesosa kertoo kokevansa, että halloween on myös suomalaisten juhla. "Jonninjoutavaa ja turhanpäiväistä vouhotusta".

Yli seitsemänkymmentä prosenttia Koti-osion lukijoista kokee, että halloween ei kuulu suomalaisiin juhliin. Monen mielestä se on amerikkalainen ja ylikaupallinen päivä, jonka soisi pysyvän poissa.

– Amerikkalaista huuhaata! Sen sijaan pyhäinpäivän vietto kuuluu kyllä Suomeen, kommentoi nimimerkki Jake.

– Ihan turhanpäiväistä vouhotusta.Lapsetkin tekee ilkeyksiä kun eivät ymmärrä rajoja mitä jekkuja voi tehdä. Kokemusta on, kommentoi nimimerkki Anjamummo.

Osa kuitenkin kertoo nauttivansa kauhujen yöstä – oli juhla sitten kaupallinen tai ei!

– Ehdottomasti halloween kuuluu Suomen juhliin! Tähän tylsään ja pimeään syksyyn on hyvä saada jotain kivaa juhlaa. Jokainen juhlii juhlansa. Yhtä lailla joulu on kaupallinen ja markkinamiesten juhla-aikaa, kirjoittaa nimimerkki O.

– Jenkkilästähän tämä juhla tulee, mutta who cares? Minusta on aivan ihanaa näin aikuisena pukeutua hassusti tai friikisti silloin tällöin. Juhla tulee muutenkin aivan loistavaan aikaan Suomessa on juuri nyt pimeää ja masentavaa, niin tällainen huvitteluhan piristää mieltä!

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme