Mainos
Mainos

Luottamus talouteen ennallaan

Yli kolmasosa suomalaisista uskoo, että maan taloustilanne paranee edelleen seuraavan vuoden aikana, ja kolme kymmenestä uskoo myös oman taloustilanteensa paranevan. Silti hieman aiempaa pienempi osuus kuluttajista uskoo, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden kuluessa.

Asunnon aikoo seuraavan kahden vuoden sisällä ostaa yhtä moni kuin huhtikuussakin, mutta korjaus- ja perusparannusaikeet ovat vähentyneet selvästi. Sisustamista suunnitellaan jonkin verran useammassa taloudessa kuin kuukausi sitten. Lainanottamista ei pidetä enää yhtä edullisena kuin huhtikuussa (nyt 63,6 prosenttia vastaajista, huhtikuussa 67,7 %), mutta silti lainanottoaikeet ovat samalla tasolla kuin alkuvuonnakin (nyt 14 %, helmikuussa 14,1 % talouksista). Useimmiten lainalla hankitaan asunto-osakkeita ja kiinteää omaisuutta.

toukokuu 2000 huhtikuu 2000
Asunnon korjaaminen 28,8 % 30,3 %
Sisustaminen 45,5 % 44,6 %
Asunnon osto 6,2 % 6,2 %
Lainan ottaminen 14 % 14 %

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrissä haastateltiin toukokuussa 1 619 Suomessa asuvaa henkilöä, jotka edustavat 15-74-vuotiasta väestöä sukupuolen, asuinläänin ja äidinkielen suhteen.

Lähde: Kuluttajabarometri 5.6. 2000. Tilastokeskus.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot