Mainos
Mainos

Luuli myrkkykasvia aloe veraksi – terveysbloggari myrkytti vahingossa itsensä nettivideolla

Aasialaisen vloggarin on uutisoitu myrkyttäneen itsensä syömällä kasvia, jota hän luuli erheellisesti aloe veraksi.

Kiinalaisen sosiaalisen median tähti Ms Zhang oli kuvaamassa videota aloe vera -kasvin terveysvaikutuksista, kun asiat alkoivat mennä pahemman kerran pieleen. Valitettavasti naisen syömällä kasvilla ei ollut lainkaan terveysvaikutuksia – se oli itse asiassa myrkyllinen.

Aloe veran sijaan 26-vuotias nainen oli hankkinut itselleen jättiagaaven, myrkyllisen meksikolaisen mehikasvin, jonka lehdet muistuttavat erehdyttävästi terveysvaikutuksistaan tuttua aloe veraa.

Myrkytysoireet veivät naisen sairaalaan

Kiinassa nopeasti leviämään lähteneen videon alussa nainen puraisee kasvia ja kertoo sen maistuvan hyvälle.

Asiat saivat kuitenkin pian uuden suunnan, kun naisen ymmärrettyä, että kaikki ei ollut kunnossa; kasvi maistui tavallista kitkerämmältä. Hetken kuluttua naisen suu muuttui tunnottomaksi ja hänen kurkkunsa tuntui olevan kuin tulessa. Tässä vaiheessa nainen sammutti videon ja hankkiutui sairaalaan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Paikallisten tietolähteiden mukaan sairaalaan kiidätetyn naisen oireet olivat peräisin vaarallisen kasvin aiheuttamasta myrkytystilasta. Shanghaiist-lehden uutisen mukaan nainen oli kärsinyt myös iholle nousseista rakkuloista ja ihottumasta. Vaikka agave-kasveja käytetään paljon ruoanlaitossa ja juomissa, mutta ne vaativat huolellisia esivalmisteluja.

Jättiagavella on tiettävästi useita myrkyllisiä yhdisteitä, joita kaikkia ei ole vielä onnistuttu tunnistamaan. Kalsiumia kalsiumoksalaatiksi sitovan oksaalihapon lisäksi se sisältää tiettävästi ainakin muutamia todella ärsyttäviä öljyjä.

Vaarallisesta tilanteesta huolimatta nainen on kertonut voivansa tällä hetkellä hyvin. Zhang kuuluu niiden tuhansien some-tähtien joukkoon, jotka elättävät itsensä julkaisemalla live-videoita elämästään. 

Lähteet: DailyMailTelegraph

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme