Mainos
Mainos

Menossa lahjaostoksille? Selvitä nämä asiat jo ostotilanteessa

Isänpäivä kolkuttaa ovella, ja nyt on viimeistään aika lähteä lahjaostoksille. Jo ostotilanteessa kannattaa selvittää, onko tuotteella vaihto- tai palautusoikeutta, muistuttaa Laura Salmi Kuluttajavirastosta.

Kauppojen vuoden kiireisin aika on taas alkamassa. Kun isät ovat saaneet lahjansa, alkaa joululahjojen hankinta.

Jo kauppoja kierrellessä kannattaa ottaa huomioon, että juhlapäivänä lahjapaketeista saattaa paljastua kaksi samanlaista tuotetta. Vaatteita ostaessa koko taas saattaa olla väärä. Vaihtaminen tai palauttaminen ei kuitenkaan kaikkialla onnistu, sillä vaihto- ja palautusoikeuden antaminen on kaupoille täysin vapaaehtoista asiakaspalvelua.

– Monilla suurilla kauppaketjuilla on pitkiäkin vaihto- ja palautusoikeuksia, siksi kuluttajat saattavat luulla, että käytäntö koskee kaikkia liikkeitä, sanoo Kuluttajaviraston tiedotuspäällikkö Laura Salmi.

Ole tarkkana ostoksilla

Kuluttajavirastolle tulee tasaisin väliajoin yhteydenottoja kuluttajilta, jotka eivät ole onnistuneet palauttamaan ostamaansa tuotetta.

– Isojen kauppaketjujen palautuskäytäntöihin tottuneet ihmiset hämmentyvät, kun joissakin pienemmissä liikkeissä palautus tai vaihto ei onnistukaan.

Näistä tilanteista selviää, kun selvittää liikkeen käytännöt jo lahjaa ostaessa. Myös kuitin tarpeellisuudesta on tärkeä kysyä, sillä usein tuotteen saa vaihtaa tai palauttaa vain kuittia vastaan.

Avokauppa on yksi mahdollisuus

Mikäli kauppa ei tarjoa vaihto- tai palautusoikeutta, voi myyjältä kysyä avokaupan mahdollisuudesta. Avokaupassa ostaja sopii myyjän kanssa, että tuotteen voi palauttaa tiettyyn päivään mennessä.

– Avokaupassa tiedot kannattaa kirjata tarkkaan ylös. Esimerkiksi viimeinen mahdollinen palautuspäivä on hyvä kirjata kuittiin, Salmi sanoo.

Vapaaehtoinen palautus- ja vaihto-oikeus koskee virheettömiä tuotteita. Virheellisen tuotteen kaupan saa luonnollisesti aina purkaa. Sitä ennen kuluttajan on kuitenkin yleensä annettava liikkeelle mahdollisuus korjata tuote tai vaihtaa se virheettömään tuotteeseen.

MTV3/Tuuli Lindgren

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot